Lastensuojelulaitosten toiminta on tarkoin säädeltyä ja sitä valvotaan monen eri tahon toimesta. Tästä huolimatta viime aikoina mediassa on ollut esillä tapauksia, joissa lastensuojelulaitoksiin tehtyjen yllätystarkastusten yhteydessä on ilmennyt epäkohtia mm. rajoitusten käytössä esimerkiksi rajoittamalla huumenuorten ulkona liikkumista ennaltaehkäisevässä tarkoituksessa. Laitoksen toiminta on näyttäytynyt esimerkillisen hyvänä kirjauksia ja henkilökuntaa tarkastellessa, mutta nuoret ovat haastattelun yhteydessä kertoneet perusteettomista rajoituksista ja ikävistä tilanteista, joita ei ole dokumentoitu. Tässä postauksessa avaan laitosten moniportaista valvontaa, systeemiä, joka on paperilla täydellinen mutta ei aina toteudu käytännössä. Pohdin myös, teemamme mukaisesti, nuorten osallisuutta laitosten tarkastuskäynneillä ja mahdollisuutta vaikuttaa havaitsemiinsa epäkohtiin laitoksen toiminnassa.
Kodin ulkopuolelle sijoitetun lapsen asioista vastaa hänelle osoitettu sosiaalityöntekijä, joka myös vastaa lapsen sijoituspaikan valinnasta. Sosiaalityöntekijän käynnit lapsen luona sijoituspaikassa ovat tärkeä keino valvoa paikan toimintaa, ja sijaishuoltopaikassa käydessään sosiaalityöntekijän tulisi tavata lasta kahdestaan (Lastensuojelulaki 53 §), jotta lapsi voi luottamuksellisesti kertoa elämästään ja tapahtumistaan. Ajatuksen tasolla tämä kuulostaa täydelliseltä osallisuuden suhteen, lasta kuuntelee tuttu henkilö tutussa paikassa, jolle hän uskaltaa uskoutua ja näin hänen äänensä tulee kuulluksi ja huomioiduksi. Tässä kohtaa tulee kuitenkin se MUTTA-sana… sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärät ovat todella suuria nykypäivän Suomessa, yhdellä sosiaalityöntekijällä voi olla jopa 50 lapsen asiat hoidettavanaan sopivan lapsimäärän ollessa laskennallisesti 5-20. Sosiaalityöntekijän voi olla yksinkertaisesti mahdotonta irrottautua toimistotyöstä kentälle tapaamaan sijoittamiaan lapsia riittävän usein. Aiemmissakin postauksissa mainitussa Osallisuuden ajan seminaarissa 5.2.2019 kokemusasiantuntijat kertoivat, että monet sijoitetut nuoret eivät edes tiedä, kuka heidän sosiaalityöntekijänsä on.
Sosiaalityöntekijällä olisi velvollisuus ottaa esille ja viedä eteenpäin sijaishuoltopaikassa huomaamansa epäkohdat. Jos hän ei ehdi näille tarkastuskäynneilleen, jää tärkeä ruohonjuuritason tieto laitoksien toiminnasta kokonaan pimentoon. Lapsilla olisi oikeus ottaa itse huomaamiaan epäkohtia esille (Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 23§), mutta moniko ehkä huonoistakin oloista sijaishuoltoon tullut lapsi tietää oikeutensa, jos sitä ei kukaan, tässä tapauksessa lähinnä sosiaalityöntekijä tai sijaishuoltopaikan ohjaaja, heille kerro.
Seuraava porras sijaishuoltopaikkojen valvonnassa on aluehallintovirasto, AVI, jonka tehtävänä on seurata ja valvoa lastensuojelulaitosten toimintaa lupamenettelyn, tarkastuskäyntien ja yleisen ohjauksen kautta. AVI:n tehtävänä on erityisesti valvoa rajoitustoimenpiteiden käyttöä laitoksissa. Jos toiminnassa havaitaan puutteita tai tai epäkohtia, on AVI:n annettava määräys puutteiden korjaamiseksi tai epäkohtien poistamiseksi ja asetettava määräaika, jonka kuluessa kyseiset toimenpiteet on tehtävä (Laki yksityisistä sosiaalipalveluista 20§). Tarkastuskäyntejä kyllä tehdään, Osallisuuden ajan kokemusasiantuntijat kertoivat, että olivat erinäisissä laitoksissa saaneet käskyn siivota huoneensa ja pysyä siellä, koska oli tulossa aluehallintoviraston tarkastajat tarkastuskäynnille. Tarkastukset myös monesti ajoittuvat nuorten koulupäivän ajalle, jolloin nuorilla ei luonnollisestikaan ole mahdollisuutta tulla kuulluksi ollessaan muualla tarkastuksen aikana.
Moni on varmasti lukenut uutisista Muhoksen Pohjolakotiin huhtikuussa vuonna -18 tehdystä yllätystarkastuksesta, johon olemme jo aiemminkin viitanneet. Pohjolakoti on yksityisen toimijan omistama koulukoti, jossa asuu 13-17-vuotiaita nuoria, jotka ovat sijoitettuna erinäisistä syistä. Tänne tehtiin yllätystarkastuskäynti, jonka yhteydessä myös nuoret saivat kertoa kokemuksistaan laitoksessa. Kävi ilmi vakavia puutteita lastensuojelulain noudattamisessa esimerkiksi rajoitustoimenpiteiden käytössä. Tarkastuksia jatkettiin muissa laitoksissa ja myös niissä ilmeni epäkohtia. Lakien noudattamattomuutta seliteltiin lakien tulkinnanvaraisuudella, mutta eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian esittelijäneuvoksen mukaan näin ei ole, vaan kyse on jostakin muusta. Nämä kaikki epäkohdat olisivat jääneet selviämättä, jos tarkastajat eivät olisi antaneet nuorien kertoa omaa tarinaansa.
Valtakunnallisesti lastensuojelulaitosten valvonnasta vastaa sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira, jonka tehtävänä on ohjata aluehallintovirastojen toimintaa ja myöntää lupia lastensuojelulaitosten toimijoille. Valvira antaa myös määräyksiä omavalvontasuunnitelman sisällöstä, laatimisesta ja seurannasta. Omavalvonnalla tarkoitetaan palveluntuottajan omatoimista laadunvarmistamista siten, että toiminnassa toteutuvat lainsäädännöstä ja valvontaohjelmista johtuvat sekä palvelujen tuottajan itse toiminnalleen asettamat laatuvaatimukset, joissa on otettu huomioon palvelujen laadusta asetetut vaatimukset. Omavalvontaan lastensuojelulaitosten asiakaskunta, eli lapset ja nuoret, eivät käytännössä pääse itse vaikuttamaan, koska palveluntuottajat tekevät omavalvontasuunnitelman- ja raportit itse. Tässäkin valvontamuodossa jää siis lasten ja nuorten ääni kuulematta, jos palveluntuottajat eivät itse sitä halua tuoda esille.
Jossakin somen syövereissä seikkaillessani tuli joskus esiin meemi, jossa oli vanhemmille muistutus; Sinun arkesi on lastesi koko lapsuus. Sijaishuoltopaikkojen palveluntuottajille ja ohjaajille, sekä oikeastaan koko lastensuojelun ammattilaisille ja Suomen päättäjille voisi muistuttaa, että meidän työelämämme on sijoitettujen lasten ja nuorten lapsuus, joillekin lapsille jopa ainut lapsuus, jonka he voivat saada. Tämä huomioiden pitäisi muistaa ottaa näiden oman elämänsä ja lapsuutensa asiantuntijoiden ääni huomioon ja valvoa toimintaa niin hyvin, että myös he saisivat ansaitsemansa hyvän lapsuuden!
-KK-