Kuukausi: maaliskuu 2019

“Mun sijoitus kodin ulkopuolelle maksoi yhteiskunnalle 300 000 €. Minä eikä mun perhe saanut sitä apua ja tukea mitä tarvittiin, koska oireileva nuori siirrettiin vaan kotoa pois, säilöön. Sillä 300 000 € olisi saanut maksettua mun ja monen muunkin terapian vuosiksi ja rahaa ois jäänyt auttaa kotona asuvia sisaruksia ja vanhempia. Kun täytin 18-vuotta, perheen tilanne oli yhä sama, ellei pahempi. Mun kohdalla ois riittäny et sossuilla ois ollut aikaa selvittää, mistä mun oireilu johtuu ja tarjota mulle oikeanlaista apua, sen sijaan et ne oireet yritettiin hoitaa pois näkyvistä. Ei mun terapian tarve hävinnyt mihinkään siellä laitoksessa.” -Osallisuuden aika ry:n nuori

Jos olisi ollut aikaa. Sosiaalityöntekijällä on merkittävä rooli lastensuojelun lasten osallisuuden toteutumisessa. Hän vastaa viime kädessä lapsen edun toteutumisesta. Hän vaan ei millään voi turvata lapsen etua ilman lapsen osallisuutta – jos hän ei tunne lasta. Lain edellyttämä lapsen kuuleminen ja mielipiteen selvittäminen vie enemmän aikaa, kuin asiakirjoihin kirjattava lausunto kestää, koska ennen kuin todellinen mielipide tulee ilmoille, on oltava olemassa molemminpuolinen ymmärrys tilanteesta, luottamus ja vuorovaikutteinen suhde. Ne eivät synny ihan hetkessä eikä ainakaan palaveriasetelmassa aikuisten pöydässä. Tästä syystä laki velvoittaa sosiaalityöntekijää tapaamaan lasta henkilökohtaisesti riittävän usein (Lsl 29 §). Käytäntö, jota on viime aikoina tutkittu ilahduttavan paljon, osoittaa kuitenkin, että edes tulkinnanvarainen ”riittävän usein” ei toteudu edes välttävän usein.

Lastensuojelun keskusliiton ja Talentian toteuttaman tutkimuksen perusteella yli puolet lastensuojelun sosiaalityöntekijöistä arvioi käyttävänsä työajastaan alle 10 % lasten tapaamiseen. Tarkempi tarkastelu paljastaa, että sijaishuollossa olevien lasten tapaaminen on vielä oleellisesti vähäisempää – lapsi ikään kuin unohtuu sijaishuoltoon, kun asiakasprosessin kannalta kiireellisemmät ja määräaikaan sidotut palvelutarpeenarvioinnit vievät jo ennestään niukat mahdollisuudet tavata lapsia. Tämä on ongelmallista myös sijaishuollon laadun valvonnan kannalta, koska sosiaalityöntekijällä ajatellaan olevan merkittävä rooli lapsen kasvuolosuhteiden ja oikeuksien toteutumisen valvojana. Tuore THL:n selvitys sijaishuollossa kertoo, että vain harva lapsista ja nuorista muisti tavanneensa sosiaalityöntekijää kahden kesken ja silloinkin lyhyesti asiakassuunnitelman tarkistamisen yhteydessä. Lapsilla ja nuorilla ei normaalisti ole sosiaalityöntekijänsä yhteystietoja, ja mikä huolestuttavinta, monet eivät edes tiedä, kuka hänen sosiaalityöntekijänsä on.

“Kerran kysyin: ootko sä mun sossu? Hän vastasi: en mä tiedä. Muistin, että hänen nimensä luki mun papereissa, mut sillä oli jo kiire jonkun toisen neuvotteluun.”

“Seitsemän vuoden aikana mulla on ollut ehkä 10 eri sosiaalityöntekijää. En tiedä, oonko tavannut heidät kaikki, en muista heidän nimiään.”

“Kahdeksan vuoden aikana mulla on ollut seitsemän eri sosiaalityöntekijää. Oletan, että oon tavannut heidät kaikki.”
“Mulla ei ole koskaan ollut sellaista oloa, että sossu tietäisi musta muuta kuin nimen ja sotun.”

     -Osallisuuden aika ry:n nuoret

THL:n selvityksessä todetaan, että sosiaalityöntekijä näyttäytyy lapselle varsin etäisenä henkilönä ja varsin kaukana arjesta – ihmisenä, jota tavataan asiakassuunnitelmapalavereissa kerran tai kaksi vuodessa. ”Haastattelujen perusteella herää epäily, etteivät lapset ja nuoret tunnista sosiaalityöntekijän merkitystä oman hyvinvointinsa ja etunsa vaalijoina, lapsen asialla olevana.” Miksi siis kertoa miltä tuntuu? Mitä sitten, jos ei kerro?

“Mun neuvottelut alkoi aina ensin ilman mua. Odotin oven ulkopuolella et mut kutsutaan sisään. Ilman, että tiesin, mitä aikuiset on puhunu sitä ennen, näin vaan hermostuneet vanhemmat pöydän ääressä. Miten mä siinä voin sanoa kaikille, et kotona ahdisti olla ja siellä oli turvatonta, koska en halunnu et niitä kotilomia kielletään multa kokonaan. Niistä ois pitäny voida puhua etukäteen, koska siellä mä sanon vaan et joo, hyvin ne meni.”  – Osallisuuden aika ry:n nuoret

”Sosiaalityöntekijällä pitää olla aikaa jokaisen meidän lapsen ja nuoren kohdalla tavata henkilökohtaisesti ja käydä tilanteesta tehtyjä virallisia kirjauksia läpi. Aikaa varmistaa, onko työntekijä ymmärtänyt oikein, mitä nuori on kertonut. Aikaa tarjota nuorelle mahdollisuus korjata asiavirheitä ja lisätä teksteihin hänen oma mielipiteensä. Työntekijällä pitää olla aikaa perustella päätökset, joita hän tekee ennen isoa neuvottelua. Meillä nuorilla pitää olla mahdollisuus käsitellä tapaamisilla esiin tulleita asioita työntekijän kanssa ja meidän tunteille ja pettymyksille pitää antaa aikaa. Sosiaalityötä ei voi olla ilman ihmissuhdetta ja ihmissuhdetta ei voi olla ilman molemminpuolista tutustumista toiseen.” – Osallisuuden aika ry

”Joo. Sillon se on hyvä. Ja sillon mä uskallan puhuu sille, ku mä luotan siihen, ku mä tunnen sen ihmisen. Mut jos mä en tunne sitä, se ei kerro mulle enempää ku sen etunimen, ja sukunimen, ni emmä haluu kertoo sillon sille enempää, ku mun etunimen ja sukunimen.” – THL:n haastattelu selvityksessä

Aikaa. Eihän ne sosiaalityöntekijät piruuttansa aikaansa pimitä. Aikaa vaan ei ole. Asiakasmäärät vaihtelevat rajusti kunnittain, ja etenkin pienissä kunnissa ollaan mahdottoman tehtävän edessä: asiakkaita voi olla jopa 100 yhtä sosiaalityöntekijää kohti. STM:n selvityksessä Aulikki Kananoja näkee, että voidakseen tehdä työnsä hyvin, lastensuojelussa tulisi olla 5-25 asiakasta sosiaalityöntekijää kohti.

”Kun yhdellä sosiaalityöntekijällä on asiakkaana 50 lasta, hänen aikansa on riitettävä tapaamaan myös muuta perhettä ja lähipiiriä. 50 lasta tarkoittaa myös 50 isää, 50 äitiä, 50 sisarusta, monta isovanhempaa, tätiä, enoa ja muita sukulaisia, lapselle läheisiä kavereita ja tuttavia. Sosiaalityöntekijällä on myös hallittavana 50 lapsen viranomaisverkostot, koulut, päiväkodit, neuvolat ja muut terveydenhuollon kontaktit.” -Osallisuuden aika ry

Lisäisin listaan vielä kaikkein eniten aikaa vievän työn osan – paperityön. Se, että sossu ei voi tehdä työtään hyvin, aiheuttaa paitsi lapsen elämän kannalta kohtalokkaita päätöksiä, myös työntekijän uupumisen, työpaikan vaihtamisen, työvoimapulan ja jälleen katkeavat asiakassuhteet. Aikaa tarvitaan kaikissa prosessin vaiheissa. Aika maksaa, mutta toisaalta sen puute maksaa enemmän: kun aikaa ei ole, perheiden tilanteet kriisiytyvät ja ainoaksi vaihtoehdoksi jää kallis sijaishuolto. Ajanpuute ei ole toki ainoa lasten osallisuutta estävä tekijä lastensuojelussa – myös lujaan piintyneet aikuiskeskeiset työtavat ja asenteet vaikuttavat siihen, eikä ajan lisääminen tapaamisia varten lämmitä, jos lasta ei osata kuulla. Jostain on kuitenkin aloitettava, ja mahdollistamalla inhimilliset työolosuhteet ja -kuorman, mahdollistamme myös sen, että sosiaalityöntekijät pystyvät kehittämään työtään. Kehitystyötä ei voida tehdä ilman sosiaalityöntekijöitä, mutta tällä hetkellä siihen ei ole aikaa.

Lastensuojelun katastrofaalinen tilanne ei tule yllätyksenä kenellekään, joka on ollut tekemisissä sen kanssa vuosikymmeniin. Vuonna 2017 sosiaalityöntekijät keräsivät parissa päivässä yli 1000 nimeä avunhuutoonsa ja toimittivat sen päättäjille. Asianlaidan selvittämisen tarvetta alettiinkin selvittämään ja selvityskin saatiin lopulta valmiiksi. Selvisi, että kyllä, asiakkaita on lastensuojelun sosiaalityöntekijöillä aivan liian paljon. Josko seuraavalla hallituskaudella päästäisiin jo tekemään asialle jotain? Tämä on se kohta, johon me kaikki voimme vaikuttaa. Tästä linkistä voit tarkistaa ketkä ehdokkaista ovat sitoutuneet edistämään lasten hyvinvointia: mm. selvittämään päätösten lapsivaikutuksia ja turvaamaan lastensuojelun resursseja ja laatua. Aloitetaan me vaikka siitä.

Sosiaali- ja terveysministeriön tilaamassa selvityksessä ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja esittää, että lastensuojelun asiakasmitoitus lähivuosille olisi maksimissaan 25 asiakasta/sosiaalityöntekijä. Mitenkähän se saataisiin kirjattua lakiin?

-UK

Lue myös:

Osallisuuden aika ry:n nuorten kokemusasiantuntijoiden kannanotto lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärän säätämisestä laillaS

Lastensuojelun keskusliitto: Työntekijöiden työkuorman vähentäminen kiireellisin muutostarve lastensuojelussa

Talentia perää asiakasmitoitusta lakiin

Kun lapsi leikkii puistossa hiekkalaatikolla, seuranaan kenties muita lapsia ja aikuisia, on sen mahdollistanut osaltaan kunnallispolitiikka. Kunta on jokaisen yksilön lähiympäristö, mikä muotoutuu ja kehittyy kunnan valtuuston, hallituksen ja erilaisten lautakuntien tekemien päätöksien johdosta. Esimerkiksi kaavoituksella säädellään, miten kaupungin alueita käytetään, tuleeko tonteille liike-, toimisto- vai asuinrakennuksia vai leikkipuistoja. Lautakunnat toimivat yhteistyössä erilaisten asiantuntijoiden, asukkaiden, yhdistysten ja yrittäjien kanssa, saadakseen aikaan hyvin informoituja päätöksiä.

Kuntalaiset voivat vaikuttaa alueensa asioihin äänestämällä itselleen sopivaa edustajaa, sekä suoraan vaikuttamalla. Julkinen valta on perustuslain 6.3§ mukaan velvoitettu edistämään mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon. Tämä koskee myös lapsia. Osallisuudesta on myös säännelty kunta- ja nuorisolaissa. Mahdollisuus saada tietoa kunnassa vireillä olevista asioista, niitä koskevista suunnitelmista, käsittelystä, ratkaisuista ja vaikutuksista kuuluu jokaisen oikeuksiin. Lisäksi asukkaita tulee informoida miten asioista voi kysyä, keneltä, ja minne voi valittaa, jos on päätökseen tyytymätön.

Usein kuulemisen keinot eivät ole lapsilähtöisiä, koska laissa ei ole määritelty konkreettisia keinoja lapsen osallisuuden varmistamiseksi. Jos vireillä olevasta asiasta on informoitu vain kunnan alueella olevassa lehdessä, voidaan olettaa että merkittävältä osalta yksilöitä joita asia koskettaa, on tieto mennyt ohi. Lapsen osallisuutta kunnan asioihin vaikuttajana edesauttaa, jos lasten erityisyys suhteessa aikuisiin otetaan huomioon riittävällä tavalla. Asian monimutkaisuus ei ole riittävä syy jättää lapsen näkemys huomioimatta, jos se vaikuttaa hänen elämäänsä merkittävästi. Vastuu on vallankäyttäjällä etsiä keinoja, miten lapsi voi ikätasonsa ja kehityksensä mukaisesti olla osallisena. Lisäksi tulisi määritellä tarkemmin ketä kuullaan, mistä asiasta, milloin ja kenen toimesta. Jottei osallisuus kutistuisi muodolliseksi kuulemiseksi.

Kunta on vastuussa myös sosiaalipalvelujen, kuten lastensuojelun, järjestämisestä. Sosiaali- ja terveyslautakunta huolehtii, että asioita hoidetaan lakien ja asetusten mukaan, sekä kilpailuttaa palvelut ja tekee palveluhankintojen päätökset. Lautakunta myös kohdentaa esimerkiksi henkilöstöresurssit. Paljon puhututtanut sosiaalityöntekijöiden asiakkaiden suuri määrä, joka tekee laadukkaan työn tekemisen todella kuormittavaksi, voitaisiin korjata jos kunta kohdentaisi varoja lisäkäsien palkkaamiseen. Lastensuojelun palveluita kunta ostaa myös yksityisiltä palveluntuottajilta ja järjestöiltä. Erityisesti sijaishuoltoa ostetaan yksityisiltä tuottajilta, mutta myös avohuollon palveluntuottajina yksityisillä on merkittävä rooli.

Lastensuojelun pääpaino tulisi olla ennaltaehkäisevässä toiminnassa, mikä edistää kaikkien lasten ja nuorten hyvinvointia ja tukee heidän kasvuaan. Ennaltaehkäiseviin toimiin voi laajasti ajateltuna sisältyä hyvin monentyyppisiä asioita. Vanhemman pääsy riittävän ajoissa mielenterveys- tai päihdepalvelujen piiriin ehkäisee perheen tilanteen kärjistymistä. Tai mahdollisuus saada lapselle nopeasti päivähoitopaikka, kun työtä tarjotaan. Taloudellinen tukeminen, kun rahahuolet vievät jo yöunetkin. Jaksavat päivähoidon hoitajat, jotka voivat antaa lapselle niitä asioita, joita kotona ei ehkä juuri sillä hetkellä ole antaa. Vapaa-ajanvietto paikkojen rakentaminen ja taloudellinen tukeminen, jotta nuorilla olisi vaihtoehtoisia tapoja kuluttaa aikaansa- ja kehittää omia vahvuuksiaan. Listaa voisi jatkaa vielä pitkään. Voisi jopa ajatella, että kaikki kuntapoliittiset päätökset linkittyvät jollain tavalla lastensuojeluun?

Kokemusasiantuntija on henkilö, jolla on omakohtaisia kokemuksia jonkin palvelun sisältä. Hän voi osallistua palvelun suunnitteluun, toteutukseen ja kehittämiseen omalla ja sitä kautta jonkin kollektiivisen kokemuksen ja ilmiön tulkkina. Asiakkaan vaikutusvalta perustuu jaloilla äänestämiseen, jos palvelu ei miellytä- voi aina mennä seuraavaan liikkeeseen. Lastensuojelun asiakas ei voi äänestää jaloillaan. Osallisuus on tärkeää myös palvelun kehittäjien näkökulmasta, ei vain palvelun käyttäjälle. Tuhlataan kohtuuttoman paljon resursseja, jos sivuutetaan loppukäyttäjän tuottama arvokas informaatio. Jos hyvinvoinnin lisääminen on monen sosiaalialan palvelun keskiössä- eikö sen paras asiantuntija ole henkilö jolle hyvinvointia pyritään tuottamaan?

Olen päässyt nyt muutaman kerran mukaan Osallisuuden ajan kehittäjäryhmän tapaamisiin. Ryhmän, niin kuin koko yhdistyksen, toimintaa läpäisevä ideologia juontaa juurensa yhteistutkimisen malliin. Siinä kokemusasiantuntijat, sosiaalialan ammattilaiset ja me opiskelijoina keräännymme yhteen jakamaan ja kerryttämään tietoa. Toiminta perustuu ajatukselle, että kohtaamalla tasavertaisina ja kaikkien osapuolten osaamista kunnioittaen, on mahdollista luoda jotain uutta ja parantaa samalla palvelujen asiakaslähtöisyyttä. Se vaatii osallistujilta muun muassa joustavuutta, luottamusta, oppimiskykyä ja epävarmuuden sietämistä. Jotta aito osallisuus toteutuu ja tulokset olisivat mahdollisimman moniääniset, ammattilainen ei voi lyödä ennalta lukkoon tiukkoja raameja tekemiselle. Yhteistutkiminen ja kehittäminen ovat parhaimmillaan kaikkia osapuolia motivoivaa, vaikuttavaa ja asiakasta voimaannuttavaa.

Politiikassa on pitkään puhuttu kestävyysvajeesta ja väestörakenteen vanhenemisesta. Leikkaukset ja palvelujen karsiminen ja tehostaminen ovat mantran mukaan välttämättömiä. Ehkä osittain ovatkin. Mutta tulevaisuudessa tarvitaan mahdollisimman monia nykyisistä lapsista ja nuorista mukaan aktiivisina kansalaisina. Eikö heihin kannattaisi sijoittaa juuri nyt, ja kuunnella mitä heillä on sanottavana? Erityisesti heikompiosaisille lapsille yhteiskunnan tuki on olennaisen tärkeää sekä nykyisen arjen että tulevaisuuden mahdollisuuksien kannalta. Nobelisti Heckmanin ja hänen kollegoidensa laskelmien mukaan sijoitukset laadukkaaseen varhaiskasvatukseen tuottaa 7-10% vuosittaisen tuoton. Olisi mielenkiintoista tietää tuottaako vastaavat leikkaukset 7-10% vuosittaisen tappion?

 Joskus politiikkaa seuratessa nousee ajatuksiin mielikuva lapsista, jotka hiekkalaatikolla heittelevät toistensa silmiin hiekkaa, hiekkalinnojen rakentamisen sijaan. Nyt kun Sote on kaatunut, on alkanut pulpahdella analyysejä, miksi näin kävi? Olisiko yksi syistä asiakasnäkökulman huomiotta jättäminen ja puutteelliset yhteistyötaidot? Ohittamalla asiantuntijoiden, asiakkaiden ja vastapuolen tarpeet ja tieto, sekä nostamalla omat intressit ja eturyhmät paalupaikalle, saatiin aikaiseksi tilanne, josta yhteistyö oli kaukana. Päättäjillä olisi opittavaa yhteistutkimisesta ja sen periaatteista.

-MH-

Pohdintojen pohjalla seuraavia lähteitä:

https://heckmanequation.org/resource/the-case-for-investing-in-disadvantaged-young-children/

http://www.socca.fi/files/2335/Yhteistutkiminen-opas_sosiaalityohon_2.0_Kati_Palsanen.pdf

https://www.vantaa.fi/hallinto_ja_talous/paatoksenteko/kaupunginvaltuusto

H.Pajulammi 2014. Lapsi, oikeus ja osallisuus. s.349-360. Talentum:Helsinki.

Lastensuojelulaitosten toiminta on tarkoin säädeltyä ja sitä valvotaan monen eri tahon toimesta. Tästä huolimatta viime aikoina mediassa on ollut esillä tapauksia, joissa lastensuojelulaitoksiin tehtyjen yllätystarkastusten yhteydessä on ilmennyt epäkohtia mm. rajoitusten käytössä esimerkiksi rajoittamalla huumenuorten ulkona liikkumista ennaltaehkäisevässä tarkoituksessa. Laitoksen toiminta on näyttäytynyt esimerkillisen hyvänä kirjauksia ja henkilökuntaa tarkastellessa, mutta nuoret ovat haastattelun yhteydessä kertoneet perusteettomista rajoituksista ja ikävistä tilanteista, joita ei ole dokumentoitu. Tässä postauksessa avaan laitosten moniportaista valvontaa, systeemiä, joka on paperilla täydellinen mutta ei aina toteudu käytännössä. Pohdin myös, teemamme mukaisesti, nuorten osallisuutta laitosten tarkastuskäynneillä ja mahdollisuutta vaikuttaa havaitsemiinsa epäkohtiin laitoksen toiminnassa.

Kodin ulkopuolelle sijoitetun lapsen asioista vastaa hänelle osoitettu sosiaalityöntekijä, joka myös vastaa lapsen sijoituspaikan valinnasta. Sosiaalityöntekijän käynnit lapsen luona sijoituspaikassa ovat tärkeä keino valvoa paikan toimintaa, ja sijaishuoltopaikassa käydessään sosiaalityöntekijän tulisi tavata lasta kahdestaan (Lastensuojelulaki 53 §), jotta lapsi voi luottamuksellisesti kertoa elämästään ja tapahtumistaan. Ajatuksen tasolla tämä kuulostaa täydelliseltä osallisuuden suhteen, lasta kuuntelee tuttu henkilö tutussa paikassa, jolle hän uskaltaa uskoutua ja näin hänen äänensä tulee kuulluksi ja huomioiduksi. Tässä kohtaa tulee kuitenkin se MUTTA-sana… sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärät ovat todella suuria nykypäivän Suomessa, yhdellä sosiaalityöntekijällä voi olla jopa 50 lapsen asiat hoidettavanaan sopivan lapsimäärän ollessa laskennallisesti 5-20. Sosiaalityöntekijän voi olla yksinkertaisesti mahdotonta irrottautua toimistotyöstä kentälle tapaamaan sijoittamiaan lapsia riittävän usein. Aiemmissakin postauksissa mainitussa Osallisuuden ajan seminaarissa 5.2.2019 kokemusasiantuntijat kertoivat, että monet sijoitetut nuoret eivät edes tiedä, kuka heidän sosiaalityöntekijänsä on.

Sosiaalityöntekijällä olisi velvollisuus ottaa esille ja viedä eteenpäin sijaishuoltopaikassa huomaamansa epäkohdat. Jos hän ei ehdi näille tarkastuskäynneilleen, jää tärkeä ruohonjuuritason tieto laitoksien toiminnasta kokonaan pimentoon. Lapsilla olisi oikeus ottaa itse huomaamiaan epäkohtia esille (Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 23§), mutta moniko ehkä huonoistakin oloista sijaishuoltoon tullut lapsi tietää oikeutensa, jos sitä ei kukaan, tässä tapauksessa lähinnä sosiaalityöntekijä tai sijaishuoltopaikan ohjaaja, heille kerro.

Seuraava porras sijaishuoltopaikkojen valvonnassa on aluehallintovirasto, AVI, jonka tehtävänä on seurata ja valvoa lastensuojelulaitosten toimintaa lupamenettelyn, tarkastuskäyntien ja yleisen ohjauksen kautta. AVI:n tehtävänä on erityisesti valvoa rajoitustoimenpiteiden käyttöä laitoksissa. Jos toiminnassa havaitaan puutteita tai tai epäkohtia, on AVI:n annettava määräys puutteiden korjaamiseksi tai epäkohtien poistamiseksi ja asetettava määräaika, jonka kuluessa kyseiset toimenpiteet on tehtävä (Laki yksityisistä sosiaalipalveluista 20§). Tarkastuskäyntejä kyllä tehdään, Osallisuuden ajan kokemusasiantuntijat kertoivat, että olivat erinäisissä laitoksissa saaneet käskyn siivota huoneensa ja pysyä siellä, koska oli tulossa aluehallintoviraston tarkastajat tarkastuskäynnille. Tarkastukset myös monesti ajoittuvat nuorten koulupäivän ajalle, jolloin nuorilla ei luonnollisestikaan ole mahdollisuutta tulla kuulluksi ollessaan muualla tarkastuksen aikana.

Moni on varmasti lukenut uutisista Muhoksen Pohjolakotiin huhtikuussa vuonna -18 tehdystä yllätystarkastuksesta, johon olemme jo aiemminkin viitanneet. Pohjolakoti on yksityisen toimijan omistama koulukoti, jossa asuu 13-17-vuotiaita nuoria, jotka ovat sijoitettuna erinäisistä syistä. Tänne tehtiin yllätystarkastuskäynti, jonka yhteydessä myös nuoret saivat kertoa kokemuksistaan laitoksessa. Kävi ilmi vakavia puutteita lastensuojelulain noudattamisessa esimerkiksi rajoitustoimenpiteiden käytössä. Tarkastuksia jatkettiin muissa laitoksissa ja myös niissä ilmeni epäkohtia. Lakien noudattamattomuutta seliteltiin lakien tulkinnanvaraisuudella, mutta eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian esittelijäneuvoksen mukaan näin ei ole, vaan kyse on jostakin muusta. Nämä kaikki epäkohdat olisivat jääneet selviämättä, jos tarkastajat eivät olisi antaneet nuorien kertoa omaa tarinaansa.

Valtakunnallisesti lastensuojelulaitosten valvonnasta vastaa sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira, jonka tehtävänä on ohjata aluehallintovirastojen toimintaa ja myöntää lupia lastensuojelulaitosten toimijoille. Valvira antaa myös määräyksiä omavalvontasuunnitelman sisällöstä, laatimisesta ja seurannasta. Omavalvonnalla tarkoitetaan palveluntuottajan omatoimista laadunvarmistamista siten, että toiminnassa toteutuvat lainsäädännöstä ja valvontaohjelmista johtuvat sekä palvelujen tuottajan itse toiminnalleen asettamat laatuvaatimukset, joissa on otettu huomioon palvelujen laadusta asetetut vaatimukset. Omavalvontaan lastensuojelulaitosten asiakaskunta, eli lapset ja nuoret, eivät käytännössä pääse itse vaikuttamaan, koska palveluntuottajat tekevät omavalvontasuunnitelman- ja raportit itse. Tässäkin valvontamuodossa jää siis lasten ja nuorten ääni kuulematta, jos palveluntuottajat eivät itse sitä halua tuoda esille.

Jossakin somen syövereissä seikkaillessani tuli joskus esiin meemi, jossa oli vanhemmille muistutus; Sinun arkesi on lastesi koko lapsuus. Sijaishuoltopaikkojen palveluntuottajille ja ohjaajille, sekä oikeastaan koko lastensuojelun ammattilaisille ja Suomen päättäjille voisi muistuttaa, että meidän työelämämme on sijoitettujen lasten ja nuorten lapsuus, joillekin lapsille jopa ainut lapsuus, jonka he voivat saada. Tämä huomioiden pitäisi muistaa ottaa näiden oman elämänsä ja lapsuutensa asiantuntijoiden ääni huomioon ja valvoa toimintaa niin hyvin, että myös he saisivat ansaitsemansa hyvän lapsuuden!

-KK-