Kääk! Nyt lakia muuttamaan!

Demokraattisessa yhteiskunnassa lait heijastavat yhteiskunnan arvoja. Niin kuin edellisessä kirjoituksessa todettiin, lapsikäsitys on ajan saatossa muuttunut, ja nykyään ajatellaankin lapsilla olevan oikeus olla mukana käsittelemässä itselle merkityksellisiä asioita. Lastensuojelussa, jos missä, pöydällä on lapsen kannalta juuri niitä. Lastensuojelussa osallisuuden toteutuminen määrittyy siinä, missä määrin lapsi kokee olevansa mukana määrittämässä, toteuttamassa ja arvioimassa hänen hyvinvointinsa eteen tehtävää työtä. Kokemus osallisuudesta vaikuttaa siihen, miten hän ja hänen perheensä pystyy ottamaan vastaan apua – siis siihen, mitä hyötyä lastensuojelun ponnistuksilla on. Median luoma kuva lastensuojelusta antaa helposti sellaisen käsityksen, että eipä siinä ole lapsilta mitään kyselty. Toden totta, median huomioimissa tapauksissa ei varmasti olekaan – ainakaan oikein! Pohjolakoti Muhokseen liittyvään kohuun viitaten eräs kokemusasiantuntija nosti esille tyypillisen ajatuskulun: kun jotain kamalaa tulee ilmi, niin paniikissa rynnätään muuttamaan lakia. Mutta onko laki huono? Mitä se oikeastaan sanoo?

Lasten oikeus osallisuuteen on itse asiassa suojattu erittäin vahvasti lainsäädännöllä. Perustana sille on kansainvälinen YK:n Lasten oikeuksien yleissopimus, jonka mukaan osallisuus on yksi kaikkea viranomaistoimintaa läpäisevä perusoikeus. Suomen perustuslaista lähtien lainsäädäntö takaa kaikille oikeuden saada tietoa häntä koskevista asioista ja oikeuden ilmaista mielipiteensä niistä, myös lapsille. Sosiaalilainsäädäntö korostaa lapsen edun toteutumista. Sama punainen lanka kulkee johdonmukaisesti myös lastensuojelulaissa. Lastensuojelulaki puuttuu vielä erityisesti lasten osallisuuteen:

”Lapsen ja nuoren mielipide ja toivomukset

Lapselle on hänen ikäänsä ja kehitystasoaan vastaavalla tavalla turvattava oikeus saada tietoa häntä koskevassa lastensuojeluasiassa ja mahdollisuus esittää siinä mielipiteensä. Lastensuojelun tarvetta arvioitaessa, lasta tai nuorta koskevaa päätöstä tehtäessä ja lastensuojelua toteutettaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota lapsen tai nuoren mielipiteisiin ja toivomuksiin. ”

-Lastensuojelulaki 5§

Siinähän se on! Toteutus on sen verran tiivis, että sitä on syytä hieman pilkkoa ja pureskella. Nostaisin sieltä esiin muutaman tärkeän kohdan: lapsen oikeuden saada tietoa ikäänsä ja kehitystasoaan vastaavalla tavalla, oikeuden ilmaista mielipiteensä (edelleen ikäänsä ja kehitystasoaan vastaavalla tavalla) sekä sen, että nämä mielipiteet tulisi huomioida. Miten? Lakikirja ei anna siihen vastausta, mutta onneksi Lastensuojelun käsikirja auttaa.

Lapsen oikeus saada tietoa

Selvää on, että lapsi ei voi tuntea osallisuutta, ellei tiedä mitä on tekeillä. Lastensuojelun prosessit, roolit, velvollisuudet ja oikeudet eivät ole itsestään selviä tai edes helposti ymmärrettäviä aikuisellekaan. Miten ne näyttäytyvät lapselle, joka on jo pitkään ohjannut kaiken kapasiteettinsa selviytymiseen, peloissaan, huolissaan ja kykenemättä luottamaan? Ikäänsä ja kehitystasoaan vastaavalla tavalla… Niin. Mikähän se on?

Käsikirjassa todetaankin, että Suomessa on valitettavan vähän lapsille suunnattua tietoa aiheesta. Kenen sitten tulisi selvittää minkälainen tieto juuri kyseessä olevalle lapselle on ymmärrettävää ja merkityksellistä, tarjoilla se tieto ymmärrettävästi ja vielä varmistua siitä, että lapsi kokee ymmärtäneensä riittävästi? Viranomaisen, sanoo laki. Juuri sen sosiaalityöntekijän, jolla on asiakkaita niin paljon, että hädin tuskin ehtii edes papereista lukea, miten joku muu on lapsen tilanteen tulkinnut. Hänen. Emme ehkä siis enää ihmettele, jos lastensuojelun lapsi tulee seilanneeksi koko prosessin läpi kuulematta kertaakaan omista oikeuksistaan, tai siitä miksi hänen olisi hyvä osallistua, niin kuin eräs kokemusasiantuntija kertoi olevan normaali tilanne. Sosiaalityöntekijän työtaakassa riittääkin pohtimista, joten sille omistamme ihan oman kirjoituksen myöhemmin. Lainsäädännöllä asiakasmääriin voitaisiin vaikuttaa, vaan vielä ei pykälää löydy.

Lapsen oikeus ilmaista mielipiteensä

Tiesi lapsi sitä tai ei, on hänen mielipiteensä lain mukaan selvitettävä aina häntä koskevia päätöksiä tehtäessä, ikä- ja kehitystaso huomioiden. Ei voida kuitenkaan olettaa, että mielipiteen kysymistä seuraisi kirjaamiskelpoinen vastaus, mutta pohjatyöllä (ks. edellinen kappale) siihenkin on mahdollista vaikuttaa. Lastensuojelun käsikirja neuvoo työntekijää luomaan edellytykset sille, että lapsi voi ilmaista ajatuksensa omalla tavallaan ja tarjota tukea siihen. Mielipiteen selvittäminen voi pohjautua myös lapsen kanssa toimimiseen, havainnointiin ja lapsen ja hänelle merkityksellisten ihmisten välisen vuorovaikutuksen seuraamiseen. Niin, siis aikaan ja läsnäoloon.

Lastensuojelulaissa on vielä oma pykälä mielipiteen selvittämiseen. Sen mukaan lapsen mielipiteen selvittämisessä tulee kiinnittää huomiota hienovaraisuuteen ja välttää tarpeetonta haittaa lapsen ja hänen läheistensä välille. Kaksitoista vuotta täyttäneen lapsen kuulemiseen on säädetty vieläkin velvoittavampia menettelyitä – hänellä on puhevalta. Hän voi itse hakea apua, vaatia palveluja ja vastustaa häntä koskevia päätöksiä. Hänellä on oikeus tutustua itseään koskeviin asiapapereihin ja häntä on kuultava todisteellisesti, kun päätöksiä tehdään. Hänen kuulemistaan säätelee hallintolaki. Kuinkahan moni teini pystyy tähän ilman apua?

Lapsen mielipiteen ja toivomusten erityinen huomioiminen

Jos ajatellaan, että lapsi ymmärtäisi tilanteen ja oikeutensa, kykenisi muodostamaan ja ilmaisemaan mielipiteensä käsillä olevasta asiasta, tuo sama viides pykälä edellyttää vielä ottamaan nuo mielipiteet ja toivomukset erityisesti huomioon. Ja ei, se ei tarkoita, että lapsi saisi tai joutuisi päättämään asioista. Viranomaisella on lain mukaan päätösvalta ja hänen tulee ottaa vastuu päätöksestään. Viranomaisen tulee myös aina laittaa lapsen etu edelle. Lapsen etu ei aina ole se, mitä hän toivoo. Lapsen etu on kuitenkin aina, että hänen mielipiteensä kuullaan ja aidosti punnitaan vaihtoehtona ja perustellaan huolellisesti, jos sitä ei pystytä toteuttamaan. Vaikka, ja etenkin jos, lapsi vastustaisi suunniteltua päätöstä ja olisi täysin eri mieltä sen perusteista, on siihen syytä pysähtyä. On eri asia kysyä lapsen mielipide ja jatkaa valmiiksi päätetyn asian päättämistä, kuin aidosti kuulla lapsen mielipide ja pohtia sitä ääneen tasavertaisena vaihtoehtona, vaikkei se lopulta toteutuisikaan. Yksi ero on, että ensimmäinen on laitonta ja toinen ei. Toinen ero liittyy eettisyyteen ja kolmas resursseihin.

Lastensuojelun tarpeen arvioinnin ja päätöksenteon lisäksi lapsen mielipiteiden ja toivomusten huomioiminen liittyy myös lastensuojelun toteuttamiseen. Sekin oli saatu ympättyä samaan lauseeseen. Osallisuus toteutuu tai jää toteutumatta myös ihan arkisten asioiden yhteydessä. Tunnistetaanko ne asiat, joissa lapsella tai nuorella saattaisi olla oma näkemys? Annetaanko lasten ja nuorten vaikuttaa vain aikuisten määrittelemiin asioihin? Onko heidän arjessaan kiinnostuneita korvia valppaana poimimaan tottumattomankin vaikuttajan omat mietteet? Onko (meistä) pienillä asioilla merkitystä?

Opiskelukaverit ja kollegat hoi!

Ei ne pykälät siihen loppuneet, eikä vastuuta rajata vain sosiaalityöntekijöille. Sosiaalihuoltolaki velvoittaa, että palveluja järjestettäessä ja kehitettäessä on kiinnitettävä erityistä huomiota lasten ja nuorten tarpeisiin ja toiveisiin. Lisäksi Nuorisolaki velvoittaa kuntia järjestämään nuorille mahdollisuuden osallistua paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja –politiikkaa koskevien asioiden käsittelyyn sekä kuulemaan nuoria heitä koskevissa asioissa. Nuorisolaki koskee myös lapsia, koska alaikärajaa nuorelle ei ole määritelty. Oli kyseessä minkä ikäinen nuori tahansa, näistä oikeuksista ei ole paljoakaan hyötyä, jos niiden käyttämistä ei tueta aikuisten voimin.

Palatakseni lain hyvyyteen tai huonouteen lastensuojelun lasten osallisuuden ollessa kyseessä, olen samaa mieltä Osallisuuden aika ry:n kokemusasiantuntijoiden kanssa siinä, että laki on oikeastaan aikas hyvä – ongelma on siinä, ettei sitä noudateta!

-UK


Yksilön oikeus, yhteisön etu.

Osallisuuden käsitettä voi lähestyä pohtimalla sen kääntöpuolta, osattomuutta. Ihmisen hyvinvointi koostuu monenlaisista elementeistä, osaan voi yksilö vaikuttaa ja osaan hänellä ei ole suoraa valtaa. Minne ja minkälaiseen perheeseen synnymme on ensimmäinen arvonta, mihin osallistumme. Olemmeko toivottu jäsen tasapainoiseen perheeseen vai lisärasite jo valmiiksi kuormittuneeseen tilanteeseen, vaikuttaa siihen minkälaisen hoivan saamme ja miten se alkaa muokata tarinaa itsestämme. Ei ole yhdentekevää onko materiaaliset resurssit riittävät vai joutuuko henkisen ja fyysisen potentiaalinsa keskittämään selviytymiseen, kukoistamisen sijaan.  Ja koko ajan olemme vuorovaikutuksessa ympäröivien ihmisten ja todellisuuden kanssa- Uskallanko viitata? Jos uskallan, saanko puheenvuoron luokassa kun viittaan? Jos saan puheenvuoron, saanko puhua loppuun? Jos saan puhua loppuun, toimiiko se dialogin aloittajana- vai vaihtuuko puheenaihe lennosta?

Osallistuimme tiistaina 5.2. Runebergin päivänä Osallisuuden aika ry:n järjestämään keskustelutilaisuuteen. Osallisuuden aika toimii lastensuojelun nykyisten ja entisten asiakkaiden äänen kannattajana ja yhteiskunnallisena vaikuttajana. Tilaisuutta veti kokemusasiantuntijat ja paikalla oli sekä lastensuojelun työntekijöitä, asiakkaita että poliitikkoja. Yksi kokemusasiantuntijoilta tulleista viesteistä oli, että lastensuojelun asiakkaita ei kuunnella, tai kuunnellaan muodollisesti- eli puheenvuoron jälkeen ammattilaiset jatkavat aikaisemman suunnitelman mukaan, ilman että puheenvuoro olisi siihen millään tavalla vaikuttanut. Usein heitä ei ole informoitu oikeuksistaan tai kanavista, mitä kautta väärinkohtelusta voi valittaa. Ongelmana ei ole niinkään lakien ja säädösten riittämättömyys, vaan niiden käytäntöön vieminen takkuaa.

 Keskustelutilaisuuden alustukseksi oli rakennettu Osallisuuden ajan kehittäjäryhmässä fiktiivinen Esa-hahmo, jonka elämänkaari käytiin läpi sisältäen seikat, jotka olivat edesauttaneet tai vastaavasti heikentäneet hänen tilannettaan. Tarina oli koonti kollektiivisista kokemuksista lastensuojelun asiakkuudesta. Rakenteellisista seikoista nousi esiin kokemus sosiaalityöntekijöiden etäisyydestä, heitä ei tavata riittävän usein ja vaihtuvuus estää kunnollisen tutustumisen puolin ja toisin. Nuoria ei välttämättä kannusteta tavoittelemaan korkealle koulutuksessa, vaan ohjataan tyytymään omia tavoitteita vastaamattomiin uriin. Psykologisista tekijöistä jäi mieleen lastensuojelun asiakkuuden stigma. Eräs kokemusasiantuntijoista kertoi, miten hänen ystävänsä vanhemmat olivat edellisenä päivänä pitäneet häntä esimerkillisenä roolimallina lapselleen, ja lasu-asiakkuuden selvittyä seuraavana päivänä kieltäneet kanssakäymisen. Arjen käytännöistä laitoksissa puhututti esimerkiksi kirjaamisen käytännöt- siirtyykö tieto eteenpäin niin että lapsi tai nuori kykenee siitä itsensä tunnistamaan? Esan tarinasta ja kokemusasiantuntijoiden kertomuksista piirtyi esiin esterata, jossa muurit ponnahtavat esiin yllättäen, lenkkarit hajoavat jalkoihin ja kanssajuoksijat tönivät radalta ojaan. Mutta löytyi sieltä vedentarjoajiakin. Eräs kokemusasiantuntijoista kuvaili kolme osallisuuden edellytystä: kuuleminen, kohtaaminen ja kommunikointi. Näillä taidoilla varustetut ammattilaiset olivat vaikuttaneet monen nuoren kehityskulkuun positiivisella tavalla.

Miksi on niin yleistä, että heikommassa asemassa olevaa ei kuunnella? Onko taustalla ajatus että asiantuntija, aikuinen tai valtaapitävä tietää parhaiten, puuttuuko kuuntelevat korvat vai pelottaako oman vaikutusvallan jakaminen? On aikuisten vastuulla, että lapsen ääni tulee kuuluviin. Jos asioita käsitellään vain aikuisen näkökulmasta, ilman ymmärrystä lapsen ikätasoisesta ja yksilöllisistä tarpeista, voidaan jäädä kepin ja porkkanan kierteeseen, missä aito kehittyminen täyteen potentiaaliin estyy. Lapsilähtöinen lähestyminen vaatii kykyä mentalisaatioon, omien ja toisten mielensisältöjen tutkimista ja yhteyksien sekä merkityksien tunnistamista. Yksilöiden välisessä vuorovaikutuksessa päästään suoraan yhteyteen, mutta miten palvelujärjestelmä pystyy ottamaan huomioon lasten tarpeet, heidän näkökulmastaan käsin? Ja onko eri toimijoilla edes sama lapsikäsitys? The Alliance for Childhood European Network Group (2017) -organisaatiossa on pohdittu lapsikäsitystä, johon on otettu mukaan elementtejä lapsen ja lapsuuden tutkimuksista, kasvatusfilosofisista suuntauksista ja YK:n ihmis- ja lastenoikeuksien sopimuksista.  Siinä tunnistetaan muun muassa yksilöiden erot, lapsen osallisuus aktiivisena toimijana ja tarve kasvun tuelle. Ideana ei ole vain parantaa lasten olosuhteita tässä hetkessä, vaan kasvattaa kansalaisia, joilla on kyky ja usko ympäristöönsä vaikuttamiseen. Ja mikä olisi siihen parempi keino kuin heti alusta asti antaa viesti: Sinut nähdään, sinulla on merkitys, sinä voit vaikuttaa! Välittämisen viesti ja arvokkuuden kokemus voi kantaa lapsen elämässä aikuisuuteen ja hänen on helpompi ottaa vastuuta ja oma paikkansa maailmassa.

 Lastensuojelussa lapsen etu, oikeudet ja osallisuus ovat keskiössä painottuen ensisijaisesti avohuollon tukitoimina tarjottuihin vapaaehtoisiin toimintamalleihin. Sijoitus lastensuojelulaitokseen on äärimmäinen keino, mikä otetaan käyttöön vasta viimeisenä vaihtoehtona. Lasta ja myös hänen vanhempiaan sekä läheisiään tulee kuulla, ja lastensuojelua toteutettaessa lapsen mielipiteet on otettava huomioon. Eri osapuolilla voi olla hyvinkin erilaiset näkemykset mikä on lapsen edun mukaista, ja kokemus osattomuudesta ei ole harvinaista.

Olennaista osallisuudessa ei ole kaikkien toiveiden toteuttaminen, vaan niiden kuuleminen ja perusteltu huomioonottaminen, sekä asioiden läpikäynti niin että puhutaan samoista asioista. Yhteisen ymmärryksen luominen ei ole pikkujuttu kun halutaan kommunikoida, oikean ympäristön tai tavan etsiminen aktiivisesti antaa positiivisen viestin samalla puolella olemisesta. Että ammattilainen on aidosti kiinnostunut kuulemaan. Lapselle tärkeää voi olla hänen lempilelunsa huomioiminen tai mahdollisuus valita missä tuolissa istuu. Avoimilla kysymyksillä ja sanattoman viestinnän johdonmukaisuudella suhteessa asiaan, rakennetaan tilaa lapsen omalle viestille. Joskus se voi olla aivan joku muu, mitä aikuinen on ollut valmis vastaanottamaan. Parhaimmillaan aito osallisuuden kokemus voi tuottaa parempia tuloksia kuin on odotettu.

Osallisuus liittyy moneen eri elämän osa-alueeseen, joihin voidaan vaikuttaa yhteiskunnallisilla päätöksillä. Erilaisten koulutusmahdollisuuksien ja asumismuotojen tukeminen, työelämän kehittäminen myös ihmisten hyvinvointi huomioiden, perheiden palvelujen ja tuen saatavuus sekä vähemmistöjen tarpeet huomioiva järjestelmä kehittävät yhteiskunnassamme monimuotoisuutta ja tasa-arvoa. Näihin osalliseksi pääseminen ei ole mahdollista, jos emme tarkastele yhteiskuntamme arvomaailmaa. Haluammeko että kaikki pysyvät kelkassa, vai jätämmekö hitaammat hankeen jäätymään?  Osallisuus ehkäisee eriarvoistumista, lisää luottamusta kansalaisten kesken ja vähentää yhteiskunnallisia turvattomuutta tuottavia ilmiöitä. Ja se on meidän kaikkien etu.

-MH-

Lähteenä blogissa käytetty seuraavia sivuja, joista voi lukea aiheesta enemmän:

Lapsikäsityksestä: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/136124/URN_ISBN_978-952-343-086-0.pdf?sequence=1

Osallisuudesta:https://thl.fi/fi/web/hyvinvointi-ja-terveyserot/eriarvoisuus/hyvinvointi/osallisuus

Lasten osallisuudesta: https://thl.fi/fi/web/lastensuojelun-kasikirja/tyoprosessi/lasten-osallisuus

Osallisuuden aika ry: https://osallisuudenaika.fi/ , näille sivuille on tulossa taltiointi 5.2.2019 pidetystä lastensuojelun keskustelutilaisuudesta.