“Mun sijoitus kodin ulkopuolelle maksoi yhteiskunnalle 300 000 €. Minä eikä mun perhe saanut sitä apua ja tukea mitä tarvittiin, koska oireileva nuori siirrettiin vaan kotoa pois, säilöön. Sillä 300 000 € olisi saanut maksettua mun ja monen muunkin terapian vuosiksi ja rahaa ois jäänyt auttaa kotona asuvia sisaruksia ja vanhempia. Kun täytin 18-vuotta, perheen tilanne oli yhä sama, ellei pahempi. Mun kohdalla ois riittäny et sossuilla ois ollut aikaa selvittää, mistä mun oireilu johtuu ja tarjota mulle oikeanlaista apua, sen sijaan et ne oireet yritettiin hoitaa pois näkyvistä. Ei mun terapian tarve hävinnyt mihinkään siellä laitoksessa.” -Osallisuuden aika ry:n nuori
Jos olisi ollut aikaa. Sosiaalityöntekijällä on merkittävä rooli lastensuojelun lasten osallisuuden toteutumisessa. Hän vastaa viime kädessä lapsen edun toteutumisesta. Hän vaan ei millään voi turvata lapsen etua ilman lapsen osallisuutta – jos hän ei tunne lasta. Lain edellyttämä lapsen kuuleminen ja mielipiteen selvittäminen vie enemmän aikaa, kuin asiakirjoihin kirjattava lausunto kestää, koska ennen kuin todellinen mielipide tulee ilmoille, on oltava olemassa molemminpuolinen ymmärrys tilanteesta, luottamus ja vuorovaikutteinen suhde. Ne eivät synny ihan hetkessä eikä ainakaan palaveriasetelmassa aikuisten pöydässä. Tästä syystä laki velvoittaa sosiaalityöntekijää tapaamaan lasta henkilökohtaisesti riittävän usein (Lsl 29 §). Käytäntö, jota on viime aikoina tutkittu ilahduttavan paljon, osoittaa kuitenkin, että edes tulkinnanvarainen ”riittävän usein” ei toteudu edes välttävän usein.
Lastensuojelun keskusliiton ja Talentian toteuttaman tutkimuksen perusteella yli puolet lastensuojelun sosiaalityöntekijöistä arvioi käyttävänsä työajastaan alle 10 % lasten tapaamiseen. Tarkempi tarkastelu paljastaa, että sijaishuollossa olevien lasten tapaaminen on vielä oleellisesti vähäisempää – lapsi ikään kuin unohtuu sijaishuoltoon, kun asiakasprosessin kannalta kiireellisemmät ja määräaikaan sidotut palvelutarpeenarvioinnit vievät jo ennestään niukat mahdollisuudet tavata lapsia. Tämä on ongelmallista myös sijaishuollon laadun valvonnan kannalta, koska sosiaalityöntekijällä ajatellaan olevan merkittävä rooli lapsen kasvuolosuhteiden ja oikeuksien toteutumisen valvojana. Tuore THL:n selvitys sijaishuollossa kertoo, että vain harva lapsista ja nuorista muisti tavanneensa sosiaalityöntekijää kahden kesken ja silloinkin lyhyesti asiakassuunnitelman tarkistamisen yhteydessä. Lapsilla ja nuorilla ei normaalisti ole sosiaalityöntekijänsä yhteystietoja, ja mikä huolestuttavinta, monet eivät edes tiedä, kuka hänen sosiaalityöntekijänsä on.
“Kerran kysyin: ootko sä mun sossu? Hän vastasi: en mä tiedä. Muistin, että hänen nimensä luki mun papereissa, mut sillä oli jo kiire jonkun toisen neuvotteluun.”
“Seitsemän vuoden aikana mulla on ollut ehkä 10 eri sosiaalityöntekijää. En tiedä, oonko tavannut heidät kaikki, en muista heidän nimiään.”
“Kahdeksan vuoden aikana mulla on ollut seitsemän eri sosiaalityöntekijää. Oletan, että oon tavannut heidät kaikki.”
“Mulla ei ole koskaan ollut sellaista oloa, että sossu tietäisi musta muuta kuin nimen ja sotun.”
-Osallisuuden aika ry:n nuoret
THL:n selvityksessä todetaan, että sosiaalityöntekijä näyttäytyy lapselle varsin etäisenä henkilönä ja varsin kaukana arjesta – ihmisenä, jota tavataan asiakassuunnitelmapalavereissa kerran tai kaksi vuodessa. ”Haastattelujen perusteella herää epäily, etteivät lapset ja nuoret tunnista sosiaalityöntekijän merkitystä oman hyvinvointinsa ja etunsa vaalijoina, lapsen asialla olevana.” Miksi siis kertoa miltä tuntuu? Mitä sitten, jos ei kerro?
“Mun neuvottelut alkoi aina ensin ilman mua. Odotin oven ulkopuolella et mut kutsutaan sisään. Ilman, että tiesin, mitä aikuiset on puhunu sitä ennen, näin vaan hermostuneet vanhemmat pöydän ääressä. Miten mä siinä voin sanoa kaikille, et kotona ahdisti olla ja siellä oli turvatonta, koska en halunnu et niitä kotilomia kielletään multa kokonaan. Niistä ois pitäny voida puhua etukäteen, koska siellä mä sanon vaan et joo, hyvin ne meni.” – Osallisuuden aika ry:n nuoret
”Sosiaalityöntekijällä pitää olla aikaa jokaisen meidän lapsen ja nuoren kohdalla tavata henkilökohtaisesti ja käydä tilanteesta tehtyjä virallisia kirjauksia läpi. Aikaa varmistaa, onko työntekijä ymmärtänyt oikein, mitä nuori on kertonut. Aikaa tarjota nuorelle mahdollisuus korjata asiavirheitä ja lisätä teksteihin hänen oma mielipiteensä. Työntekijällä pitää olla aikaa perustella päätökset, joita hän tekee ennen isoa neuvottelua. Meillä nuorilla pitää olla mahdollisuus käsitellä tapaamisilla esiin tulleita asioita työntekijän kanssa ja meidän tunteille ja pettymyksille pitää antaa aikaa. Sosiaalityötä ei voi olla ilman ihmissuhdetta ja ihmissuhdetta ei voi olla ilman molemminpuolista tutustumista toiseen.” – Osallisuuden aika ry
”Joo. Sillon se on hyvä. Ja sillon mä uskallan puhuu sille, ku mä luotan siihen, ku mä tunnen sen ihmisen. Mut jos mä en tunne sitä, se ei kerro mulle enempää ku sen etunimen, ja sukunimen, ni emmä haluu kertoo sillon sille enempää, ku mun etunimen ja sukunimen.” – THL:n haastattelu selvityksessä
Aikaa. Eihän ne sosiaalityöntekijät piruuttansa aikaansa pimitä. Aikaa vaan ei ole. Asiakasmäärät vaihtelevat rajusti kunnittain, ja etenkin pienissä kunnissa ollaan mahdottoman tehtävän edessä: asiakkaita voi olla jopa 100 yhtä sosiaalityöntekijää kohti. STM:n selvityksessä Aulikki Kananoja näkee, että voidakseen tehdä työnsä hyvin, lastensuojelussa tulisi olla 5-25 asiakasta sosiaalityöntekijää kohti.
”Kun yhdellä sosiaalityöntekijällä on asiakkaana 50 lasta, hänen aikansa on riitettävä tapaamaan myös muuta perhettä ja lähipiiriä. 50 lasta tarkoittaa myös 50 isää, 50 äitiä, 50 sisarusta, monta isovanhempaa, tätiä, enoa ja muita sukulaisia, lapselle läheisiä kavereita ja tuttavia. Sosiaalityöntekijällä on myös hallittavana 50 lapsen viranomaisverkostot, koulut, päiväkodit, neuvolat ja muut terveydenhuollon kontaktit.” -Osallisuuden aika ry
Lisäisin listaan vielä kaikkein eniten aikaa vievän työn osan – paperityön. Se, että sossu ei voi tehdä työtään hyvin, aiheuttaa paitsi lapsen elämän kannalta kohtalokkaita päätöksiä, myös työntekijän uupumisen, työpaikan vaihtamisen, työvoimapulan ja jälleen katkeavat asiakassuhteet. Aikaa tarvitaan kaikissa prosessin vaiheissa. Aika maksaa, mutta toisaalta sen puute maksaa enemmän: kun aikaa ei ole, perheiden tilanteet kriisiytyvät ja ainoaksi vaihtoehdoksi jää kallis sijaishuolto. Ajanpuute ei ole toki ainoa lasten osallisuutta estävä tekijä lastensuojelussa – myös lujaan piintyneet aikuiskeskeiset työtavat ja asenteet vaikuttavat siihen, eikä ajan lisääminen tapaamisia varten lämmitä, jos lasta ei osata kuulla. Jostain on kuitenkin aloitettava, ja mahdollistamalla inhimilliset työolosuhteet ja -kuorman, mahdollistamme myös sen, että sosiaalityöntekijät pystyvät kehittämään työtään. Kehitystyötä ei voida tehdä ilman sosiaalityöntekijöitä, mutta tällä hetkellä siihen ei ole aikaa.
Lastensuojelun katastrofaalinen tilanne ei tule yllätyksenä kenellekään, joka on ollut tekemisissä sen kanssa vuosikymmeniin. Vuonna 2017 sosiaalityöntekijät keräsivät parissa päivässä yli 1000 nimeä avunhuutoonsa ja toimittivat sen päättäjille. Asianlaidan selvittämisen tarvetta alettiinkin selvittämään ja selvityskin saatiin lopulta valmiiksi. Selvisi, että kyllä, asiakkaita on lastensuojelun sosiaalityöntekijöillä aivan liian paljon. Josko seuraavalla hallituskaudella päästäisiin jo tekemään asialle jotain? Tämä on se kohta, johon me kaikki voimme vaikuttaa. Tästä linkistä voit tarkistaa ketkä ehdokkaista ovat sitoutuneet edistämään lasten hyvinvointia: mm. selvittämään päätösten lapsivaikutuksia ja turvaamaan lastensuojelun resursseja ja laatua. Aloitetaan me vaikka siitä.
Sosiaali- ja terveysministeriön tilaamassa selvityksessä ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja esittää, että lastensuojelun asiakasmitoitus lähivuosille olisi maksimissaan 25 asiakasta/sosiaalityöntekijä. Mitenkähän se saataisiin kirjattua lakiin?
-UK
Lue myös:
Osallisuuden aika ry:n nuorten kokemusasiantuntijoiden kannanotto lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärän säätämisestä laillaS