Yhdessä enemmän

Olemme toistuvasti viitanneet kirjoituksissamme kokemusasiantuntijoiden näkemyksiin. Oletteko miettineet, mistä keräämme lastensuojelun lasten ja nuorten ääntä?

Istuimme Pikkuparlamentissa Kokemusasiantuntijat – Vallankumous lastensuojelussa II -tilaisuudessa vaikutuksesta liikuttuneina. Siinä me istuimme yhdessä poliitikkojen, lastensuojelun ammattilaisten ja ennen kaikkea kokemusasiantuntijoiden kanssa. Osallisuuden aika ry vastasi järjestelyistä ja juontamisesta sellaisella ammattitaidolla, että se jo yksin oli ihailtavaa. Kaikkein vaikuttavinta oli kuitenkin se tunne, kun nuoret aikuiset keskustelivat poliitikkojen kanssa tasavertaisina ja argumentoivat jopa heitä fiksummin. Oltiinhan toki heidän maaperällään – oman asiantuntemuksensa kentällä. Mielenkiintoista oli, että keskustelu oli koko ajan rakentavaa, silti suoraa ja tasavertaista. Jopa itsellä keltanokkaisena opiskelijana oli tunne, että olisin voinut avata suuni, jos olisi ollut jotain lisättävää tai kysyttävää. Tilaisuus jäi mieleen kokonaisvaltaisena tunteena siitä, että on mahdollista vaikuttaa ja ilona siitä, että nyt vaikutettiin tärkeisiin asioihin.

On realistista ajatella, että ainoastaan pienellä osalla lastensuojelun asiakkaista on valmiudet ja mahdollisuus esittää kantansa vakuuttavasti suoraan päättäjille. Taakseen he tarvitsevat toimintaa, jolla kerätään kollektiivista ääntä, tukea vaikuttamistyöhön ja yhteydet heihin, joihin halutaan vaikuttaa. Tässä kirjoituksessa pyrin avaamaan yhdistysten roolia ja mahdollisuuksia lastensuojelun lasten osallisuuden edistämisessä.

Kollektiivinen ääni

Vaikuttamisessa yleensä äänekkäimpiä ovat ne, joilla asiat ovat suhteessa paremmin. Silloin vaarana on, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten kokemukset ja mielipiteet eivät tule päivänvaloon ja häipyy siten olemasta. Kaikki eivät kuitenkaan halua barrikadeille, vaikka kokisivatkin kaipuuta osallisuudelle.

Vertaisryhmissä on mahdollista saada tietoa, jakaa kokemuksia, tulla kuulluksi ja ymmärretyksi – voimaantua. Esimerkiksi Veturointi-toiminta järjestää vertaisryhmiä sekä yksilöllistä tukea nuorten aikuisten kokemusasiantuntijoiden toimesta Pohjois-Pohjanmaan sekä Varsinais-Suomen alueilla. Toiminnalla tuetaan nuoren omaa toimijuutta, elämän ja arjen hallintaa, hyvinvointia ja sosiaalista osallisuutta ja lisäksi kehitetään kokemusasiantuntijoiden (Vetureiden) vaikuttamismahdollisuuksia: toimiessaan lastensuojelun asiakasnuorien kanssa arkisissa asioissa, piirtyy kuva lastensuojelun ajankohtaisista ongelmakohdista ja kehitysehdotuksista, joita kokemusasiantuntijat voivat lähteä viemään eteenpäin. Myös SOS-Lapsikylä järjestää Tutornuori-toimintaa lapsikylissä: ”nuorten näkemyksen mukaan työn laatu paranee, kun lapsikylään muuttavalle nuorelle osoitetaan vertainen keskustelukumppani. Nuori nuorelle, kaveri kaverille – kokemusten, odotusten, pelkojen jakamiseen sekä uuteen asuinpaikkaan tutustuttamiseen.”

Vertaisryhmä saattaa myös kokoontua tarkoituksenaan (vertaistuen lisäksi) koota kokemuksista yhteisiä tavoitteita ja kehitysehdotuksia suoraan päättäjille tai muille kohdeyleisöille. Lastensuojelukenttä muuttuu koko ajan, joten on tärkeää saada ajantasaista kokemustietoa ja uusia vaikuttajiakin.

Osallisuuden aika ry:n Kehittäjäryhmä kokoontuu joka toinen viikko jonkin teeman ympärille ratkaisukeskeisellä asenteella ja toimintatavalla ja tuottaa säännöllisesti kannanottoja, tilaisuuksia ja muuta lastensuojelun kehittämiseen liittyvää ja näkyvyyttä lisäävää materiaalia. Jotta usean asiantuntijan ääni tulisi kuulluksi, on Kehittäjäryhmä luonut fiktiivisen, mutta kollektiivisiin kokemuksiin perustuvan Esa-hahmon, jonka tarinan kautta lastensuojelun ongelmakohtia on mahdollista esittää, ilman että ne personoituisivat yhteen yksittäiseen ihmiseen. Henkilökohtainen tarina on toki usein pysäyttävä – ja siinä piilee sen ongelmakin: se pysäyttää eikä aktivoi muutostyöhön. Jos kokemus vastaanotetaan ns. sosiaalipornona tai kauhistelun kohteena, on seurauksena usein voivottelu tai ilmiön kieltäminen tai laimentaminen poikkeustapauksena. Siksi kannanotto on vaikuttavampi, jos sen esittää kokemusasiantuntija kollektiivisella äänellä. Vaikka Kehittäjäryhmä koostuukin vertaisista, ryhmämme jäsenille avautui mahdollisuus päästä sen osaksi projektimme ajaksi. Edellytyksenä oli osallistuminen keskusteluihin.

SOS-lapsikylissä kokoontuvat myöskin SOS-Kehittajänuoret sekä lisäksi aikuisvetoisempia pienempien lasten Salapoliisi-kerhoja. Näiden tavoitteena on osallisuuden kokemusten ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen lisäksi kehittää suoraan lapsikylätoimintaa. Ideahan olisi monistettavissa myös niin kunnallisiin kuin yksityisiinkin lastensuojeluorganisaatioihin, jos toiminnan kehittäminen ja osallisuuden lisääminen on aidosti agendalla. Ei sen kaiketi tarvitse olla vain kolmannen sektorin työkalu!

Toisaalta se voi olla myös oman organisaation ulkopuolelta tulevaa vertaisuuteen pohjautuvaa toimintaa: Vertaisarviointi lastensuojelun sijaishuollossa on uudenlainen ja pilotointivaiheessa oleva asiakaspalautemalli, joka korostaa nuorten osallisuutta omassa asuinympäristössään. Palautteen keräämisessä on tärkeää, että asiakasnuoria on kohtaamassa aikuistuneet vertaiset, joilla itsellään on kokemusta sijaishuollossa kasvamisesta. Mallia on kehitetty Nuorten Sankarien kehitysryhmässä Jyväskylässä vuodesta 2017.

Tukea vaikuttamiseen ja yhteyksiä

Paitsi vertaistukea, useat yhdistykset tarjoavat tukea myös vaikuttamisesta kiinnostuneille nuorille: ne valmentavat ja tukevat kokemusasiantuntijoita, markkinoivat ja välittävät heitä puhujiksi, asiantuntijoiksi kehitystyöryhmiin, koulutuksiin ja muihinkin tehtäviin. Yhdistykset räätälöivät tilaajan tarpeeseen sopivan koulutuksen.

Osallisuuden ajan kokemusasiantuntijanuoret ovat kysyttyjä puhujia ja kouluttajia. Osallisuuden ajan periaatteena on, että kokemusasiantuntijat ovat asiantuntijoita lastensuojelun alalla siinä missä koulutetut ammattilaisetkin. Tästä syystä yhdistys maksaa kaikille kokemusasiantuntijoille palkkion heidän työstään. Kehittämis- ja tukemistyön lisäksi Osallisuuden ajan kokemusasiantuntijanuoret käyvät myös opettamassa uusia sosiaalialan opiskelijoita esimerkiksi yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa, sekä tekee vaikuttamistyötä politiikkojen ja muiden päättäjien kanssa vahvistaakseen rakenteiden muuttumiseen tehtävää työtä. Yhdistys on myös mukana vahvasti Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa ja toimii asiantuntijan roolissa eri lakimuutostyöryhmissä. Osallisuuden aika on valtakunnallinen yhdistys ja toimialueena on koko Suomi.

SOS-Kehittäjänuoret kutsuvat sosiaalityöntekijöitä kehittäjäpäiville pohtimaan lastensuojelun sosiaalityön kehittämisen kohtia ja etsimään niihin yhdessä ratkaisuja.

Pesäpuu ry:n nuorten kokemusasiantuntija- ja kehittäjäryhmätoiminta alkoi nuorten ryhmänä jo yli kymmenen vuotta sitten. Syntyi valtakunnallinen Selviytyjät-tiimi, jonka jäsenet ovat vuosien aikana kasvaneet asiakkaista asiantuntijoiksi, osa heistä myös kouluttajiksi ja työntekijöiksi. Selviytyjät-tiimi on kehittänyt Nuorten Foorumit -työskentelymallin, joka on suunnattu nuorilta nuorille ja joka toimii sekä vertaistukena että vaikuttamisen välineenä.

Muutosvoimaa – kohti nuorten kokemusasiantuntijuutta lastensuojelussa on Selviytyjät-tiimin kirjoittama opas, joka perustuu tiimin ja myös muiden kehittäjäryhmien kokemuksiin lähes kymmenen vuoden ajalta. Kirja on kirjoitettu avuksi kokemusasiantuntija- ja kehittäjäryhmätoiminnan perustamiseen. Pesäpuun verkkokaupasta on ostettavissa paljon muutakin osallisuutta lisäävää materiaalia, pelejä, kortteja ym. (mm. Checkpoint* on Selviytyjät-tiimin käsialaa.) Pesäpuu ry:n koordinoima Voima Vaikuttaa! – nuorten kokemusasiantuntijoiden verkosto kokoaa yhteen eri puolella Suomea toimivia lastensuojelun kokemusasiantuntijoita ja kokemusasiantuntijaryhmiä. Verkostoon kuuluu tällä hetkellä noin kaksikymmentä eri puolilla Suomea toimivaa ryhmää ja yksittäisiä kokemusasiantuntijoita alueilla, joissa ryhmätoiminta ei ole vielä alkanut. Tämä tarkoittaa reilua sataa kokemusasiantuntijaa.

Osallisuutta ajatellaan usein portaina, joissa alimmilla portailla osallisuutta ei juurikaan ole ja mitä korkeammalle osallisuuden portaissa kavutaan, sitä suuremmat mahdollisuudet vaikuttaa on. Porrasajattelua kritisoidaan kuitenkin siitä, että se ei ota huomioon asiakkaan subjektiivista kokemusta osallisuudesta, vaan osallisuutta tarkastellaan vain suhteessa aktiivisuuteen. Osallisuuden kokemus on kuitenkin jokaiselle ainutlaatuinen – joku tuntee osallisuutta jo silloin, kun saa olla halutessaan mukana, toinen kokee tarvitsevansa tasavertaisen neuvotteluaseman saavuttaakseen osallisuuden.

Yhdistykset tukevat lastensuojelun lasten ja nuorten osallisuutta kaikilla portailla. Se on hienoa ja tärkeää työtä, mikä paikkaa palvelujärjestelmäämme olennaiselta osin. Yhdistyksillä onkin ketteryyttä ja mahdollisuuksia julkisia organisaatioita paremmin keskittyä marginaaliryhmien asioiden ajamiseen. Huolestuttavaa on, että paikka paikoin osallisuuden edistäminen on ainoastaan olemassaolonsa edellytyksistä (rahoituksesta) vuosittain kamppailevien yhdistysten harteilla, vaikka lainsäädäntökin velvoittaa järjestelmää siihen. Toisaalta koko sosiaaliala on muutoksessa – kolmannen sektorin rooli saattaa integroitua tiiviimmin julkisiin ja yksityisiin palveluihin. Lainainsäädäntö ja sen soveltamisen ohjenuora, Lastensuojelun käsikirja, antavat kuvan, jossa osallisuus kuuluu sosiaalityöhön, mikä voidaan toki tulkita niinkin, että sosiaalityö olisi kehittymässä osallisuutta edistävään suuntaan – isot laivat vain kääntyvät hitaasti. Aika näyttää, mihin yhdistysten rooli on kehittymässä. Nyt niiden rooli on merkittävä.

-UK

Hoivasta voimaa

Nuori itsenäistyy konkreettisesti, kun hän muuttaa pois lapsuuden kodistaan. Usein syynä on opiskelu toisella paikkakunnalla tai halu saada kokeilla omia siipiään. Sijaishuollon nuorella itsenäistymiseen ajaa virallisen täysi-ikäisyyden saavuttaminen. Kun kynttilät on kakusta puhallettu, on aika pakata laukut ja lähteä kohti vapautta. Mutta kantaako ne omat siivet vielä?

Lastensuojelun sijoituksen jatkumona voi nuori saada halutessaan jälkihuoltoa, jonka tarkoituksena on tukea itsenäiseen elämään ja oman paikan löytämiseen yhteiskunnassa. Kunta on velvoitettu huolehtimaan palvelusta, ja sisällön pitäisi lähteä nuoren tarpeista käsin. Eri puolilla Suomea on kuitenkin erilaiset mahdollisuudet, kun mietitään sosiaalityöhön ohjattuja resursseja tai alueen harrastus, opiskelu tai työllistymismahdollisuuksia, puhumattakaan esimerkiksi erilaisista terveyspalveluista tai järjestöjen tuottamasta tuesta. Taloudellisen tuen ja kodin hankinnassa auttamisen lisäksi jälkihuollon sosiaalityöntekijä ja ohjaaja voivat auttaa esimerkiksi sopivan koulutuksen tai työn etsimisessä. Jälkihuollon sisältöä ei ole tarkkaan rajattu, mikä voi tuottaa joustavuutta mutta myös resurssien puutteessa osattomuutta.

 Lastensuojelunuorten järjestö Osallisuuden ajan kehittäjäryhmässä, johon olemme kevään mittaan osallistuneet, oli puhetta jälkihuollon kokemuksista ja merkityksistä nuorelle. Nopeasti keskusteluun tuli mukaan myös sijoituksen aikaiset kokemukset. Toisen nuoren itsenäistymistä oli valmisteltu huolella, ohjattu erilaisissa arjen taidoissa ja lisätty vastuuta omista asioista pikkuhiljaa. Kun oli aika muuttaa, ei vastassa ollut suuri tuntematon vaan nuori oli varustettu kohtaamaan uusi elämänvaihe tiedollisesti, taidollisesti ja tunnepuolella. Kaikilla kokemus ei ollut yhtä positiivinen. Pahimmillaan laitos on voinut olla paikka, missä nuorta ei ole kohdattu sijoituksen aikana yksilönä vaan toimenpiteiden kohteena. Häntä on huollettu- ruoka on annettu ajallaan, vaatetettu, herätetty ja patistettu nukkumaan samalla kellonlyömällä ja ohjattu säännöllisiin terveystarkastuksiin. Laitoksen arki on rakennettu varmistamaan, ettei virheitä sattuisi- jos joku, joskus, jossain on mokannut saa kaikki kokea seuraukset. Kun velvollisuus sijaishuoltoon on päättynyt, osa nuorista on menettänyt luottamuksen siinä määrin, ettei jälkihuolto ole kuulostanut houkuttelevalta vaihtoehdolta.

Vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto toi lakialoitteen sijaishuollon ikärajan nostamisesta 21 vuodesta 25 vuoteen eduskuntaan, ja sai sen äskettäin läpi. Hän oli tarttunut lastensuojelujärjestöjen kannanottoon, jossa asiaa esiteltiin. Kun nuorella on mahdollisuus saada jälkihuollon tarjoamia palveluja ja tukea pidemmän aikaa, yhä useampi pääsee kiinni itsenäisen elämän alkuun. Mutta pelkkä oikeus jälkihuoltoon ei riitä. Kuten olemme aikaisemmissa blogikirjoituksissa todenneet, lastensuojelun ongelmat eivät useinkaan ole laissa tai kirjatuissa käytännöissä. Hyvätkin mahdollisuudet tai tavoitteet jäävät merkityksettömiksi, ellei niitä aktiivisesti toteuteta työssä. Laadukas nuoren tarpeista käsin lähtevä sijaishuollon puitteissa tehtävä työ on myös ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä. Niiden nuorten osalta, joilla sijoitus on ollut onnistunut ja omat sosiaaliset verkostot, elämänhallinnan taidot ja tulevaisuuden suunnitelmat ovat selkeät, on hyvät mahdollisuudet rakentaa omannäköinen elämä. Jälkihuolto voi heidän osaltaan olla merkityksellinen samalla tavalla kuin kenelle tahansa nuorelle. On turvallisempaa kokeilla omia kykyjään, kun tietää että on olemassa turvaverkko johon tukeutua. Ylisukupolvisen huono-osaisuuden mekanismeja on tutkittu paljon ja sijoitettuina kasvaneiden nuorten riski esimerkiksi sairastua mielenterveysongelmiin, joutua taloudellisiin vaikeuksiin tai sijoittua huonosti työ-ja opiskeluelämässä on kohonnut. Kun nuori itse aikanaan tulee vanhemmaksi, on hänen lastensa etu että mahdollisuudet riittävän hyvään elämään on suotu edelliselle sukupolvelle.

Jälkihuolto on jatkumoa aikaisemmalle lastensuojelutyölle. Ei riitä että viimeisessä vaiheessa herätään paikkailemaan aikaisempia virheitä, työtä täytyy tehdä läpi koko prosessin lapsen etu edellä. Jo vastaanottokodissa, missä usean nuoren lastensuojelupolku on alkanut, tulee lapselle luoda tunne että hän on tärkeä, arvokas ja turvassa. Vaikka saman aikuisen ei ole mahdollista kulkea lapsen kanssa koko polkua yhdessä, voi hän silti toimia lapsen siirtymistä edesauttavalla tavalla. Jotta tämä toteutuisi, tulisi mielestäni kiinnittää entistä enemmän huomiota työn puitteisiin ja omiin vaikutusmahdollisuuksiin. Moni ammattilainen väsyy välittämiseen, kun resurssit sanelevat työn laadun. Ei ole aikaa luoda toimivaa vuorovaikutussuhdetta, omat huolet työtä hankaloittavista tekijöistä ohitetaan päättävässä portaassa ja tuettavien lasten ja nuorten määrä, sekä heidän tarpeidensa vaativuus ylittää oman kantokyvyn jatkuvasti. Lastensuojelutyöhön tuskin suunnataan helpon tienestin perässä. Monella on vahva motivaatio vaikuttaa positiivisesti lasten ja nuorten elämänpolkuun.

Nyt tarvitaan myös vahvaa halua vaikuttaa systeemiin. Lastensuojelun nuoret kokemusasiantuntijat näyttävät toivoa luovaa esimerkkiä siitä, miten on mahdollista muuttaa asioita, kun toimitaan yhdessä tavoitteellisesti. He vaikuttavat omilla kokemuksillaan niin vertaistuen muodossa, kuin yhteiskunnallisestikin sekä antavat arvokasta tietoa ammattilaisille ja opiskelijoille mikä työtapa toimii ja mikä ei. Lastensuojelun ammattilaiset ovat vastuussa lasten ja nuorten osallisuuden toteutumisessa niin arjessa kuin pitkällä tähtäimellä. Jo opiskeluaikana kannattaa miettiä miten omaa työtään alkaa tekemään. Onko valmis myöntymään mihin tahansa, vaikka se tarkoittaisi että joutuu työskentelemään epäeettisissä ja jopa laittomissa olosuhteissa. Vai kannattaisiko pyrkiä siihen että voimia riittää itsensä, työkavereiden ja lasten välittämiseen? Sillä se on kuitenkin se vaikuttavin työmenetelmä.

-MH-

Blogitekstin taustamateriaaleja ja lisätietoa uteliaille:

https://osallisuudenaika.fi/blogi/2019/4/1/mik-jlkihuollon-sossu

https://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2528049

https://www.sos-lapsikyla.fi/fileadmin/user_upload/tiedostot/kuvat/pdf-tiedostot/oskari_savisalo_kandi.pdf

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070417?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=lastensuojelulaki#L12P75

https://thl.fi/fi/web/lastensuojelun-kasikirja/tyoprosessi/lastensuojelun-laatusuositus

Sos.tt:n uutisia: Yli puolet liian vähän on liian vähän

“Mun sijoitus kodin ulkopuolelle maksoi yhteiskunnalle 300 000 €. Minä eikä mun perhe saanut sitä apua ja tukea mitä tarvittiin, koska oireileva nuori siirrettiin vaan kotoa pois, säilöön. Sillä 300 000 € olisi saanut maksettua mun ja monen muunkin terapian vuosiksi ja rahaa ois jäänyt auttaa kotona asuvia sisaruksia ja vanhempia. Kun täytin 18-vuotta, perheen tilanne oli yhä sama, ellei pahempi. Mun kohdalla ois riittäny et sossuilla ois ollut aikaa selvittää, mistä mun oireilu johtuu ja tarjota mulle oikeanlaista apua, sen sijaan et ne oireet yritettiin hoitaa pois näkyvistä. Ei mun terapian tarve hävinnyt mihinkään siellä laitoksessa.” -Osallisuuden aika ry:n nuori

Jos olisi ollut aikaa. Sosiaalityöntekijällä on merkittävä rooli lastensuojelun lasten osallisuuden toteutumisessa. Hän vastaa viime kädessä lapsen edun toteutumisesta. Hän vaan ei millään voi turvata lapsen etua ilman lapsen osallisuutta – jos hän ei tunne lasta. Lain edellyttämä lapsen kuuleminen ja mielipiteen selvittäminen vie enemmän aikaa, kuin asiakirjoihin kirjattava lausunto kestää, koska ennen kuin todellinen mielipide tulee ilmoille, on oltava olemassa molemminpuolinen ymmärrys tilanteesta, luottamus ja vuorovaikutteinen suhde. Ne eivät synny ihan hetkessä eikä ainakaan palaveriasetelmassa aikuisten pöydässä. Tästä syystä laki velvoittaa sosiaalityöntekijää tapaamaan lasta henkilökohtaisesti riittävän usein (Lsl 29 §). Käytäntö, jota on viime aikoina tutkittu ilahduttavan paljon, osoittaa kuitenkin, että edes tulkinnanvarainen ”riittävän usein” ei toteudu edes välttävän usein.

Lastensuojelun keskusliiton ja Talentian toteuttaman tutkimuksen perusteella yli puolet lastensuojelun sosiaalityöntekijöistä arvioi käyttävänsä työajastaan alle 10 % lasten tapaamiseen. Tarkempi tarkastelu paljastaa, että sijaishuollossa olevien lasten tapaaminen on vielä oleellisesti vähäisempää – lapsi ikään kuin unohtuu sijaishuoltoon, kun asiakasprosessin kannalta kiireellisemmät ja määräaikaan sidotut palvelutarpeenarvioinnit vievät jo ennestään niukat mahdollisuudet tavata lapsia. Tämä on ongelmallista myös sijaishuollon laadun valvonnan kannalta, koska sosiaalityöntekijällä ajatellaan olevan merkittävä rooli lapsen kasvuolosuhteiden ja oikeuksien toteutumisen valvojana. Tuore THL:n selvitys sijaishuollossa kertoo, että vain harva lapsista ja nuorista muisti tavanneensa sosiaalityöntekijää kahden kesken ja silloinkin lyhyesti asiakassuunnitelman tarkistamisen yhteydessä. Lapsilla ja nuorilla ei normaalisti ole sosiaalityöntekijänsä yhteystietoja, ja mikä huolestuttavinta, monet eivät edes tiedä, kuka hänen sosiaalityöntekijänsä on.

“Kerran kysyin: ootko sä mun sossu? Hän vastasi: en mä tiedä. Muistin, että hänen nimensä luki mun papereissa, mut sillä oli jo kiire jonkun toisen neuvotteluun.”

“Seitsemän vuoden aikana mulla on ollut ehkä 10 eri sosiaalityöntekijää. En tiedä, oonko tavannut heidät kaikki, en muista heidän nimiään.”

“Kahdeksan vuoden aikana mulla on ollut seitsemän eri sosiaalityöntekijää. Oletan, että oon tavannut heidät kaikki.”
“Mulla ei ole koskaan ollut sellaista oloa, että sossu tietäisi musta muuta kuin nimen ja sotun.”

     -Osallisuuden aika ry:n nuoret

THL:n selvityksessä todetaan, että sosiaalityöntekijä näyttäytyy lapselle varsin etäisenä henkilönä ja varsin kaukana arjesta – ihmisenä, jota tavataan asiakassuunnitelmapalavereissa kerran tai kaksi vuodessa. ”Haastattelujen perusteella herää epäily, etteivät lapset ja nuoret tunnista sosiaalityöntekijän merkitystä oman hyvinvointinsa ja etunsa vaalijoina, lapsen asialla olevana.” Miksi siis kertoa miltä tuntuu? Mitä sitten, jos ei kerro?

“Mun neuvottelut alkoi aina ensin ilman mua. Odotin oven ulkopuolella et mut kutsutaan sisään. Ilman, että tiesin, mitä aikuiset on puhunu sitä ennen, näin vaan hermostuneet vanhemmat pöydän ääressä. Miten mä siinä voin sanoa kaikille, et kotona ahdisti olla ja siellä oli turvatonta, koska en halunnu et niitä kotilomia kielletään multa kokonaan. Niistä ois pitäny voida puhua etukäteen, koska siellä mä sanon vaan et joo, hyvin ne meni.”  – Osallisuuden aika ry:n nuoret

”Sosiaalityöntekijällä pitää olla aikaa jokaisen meidän lapsen ja nuoren kohdalla tavata henkilökohtaisesti ja käydä tilanteesta tehtyjä virallisia kirjauksia läpi. Aikaa varmistaa, onko työntekijä ymmärtänyt oikein, mitä nuori on kertonut. Aikaa tarjota nuorelle mahdollisuus korjata asiavirheitä ja lisätä teksteihin hänen oma mielipiteensä. Työntekijällä pitää olla aikaa perustella päätökset, joita hän tekee ennen isoa neuvottelua. Meillä nuorilla pitää olla mahdollisuus käsitellä tapaamisilla esiin tulleita asioita työntekijän kanssa ja meidän tunteille ja pettymyksille pitää antaa aikaa. Sosiaalityötä ei voi olla ilman ihmissuhdetta ja ihmissuhdetta ei voi olla ilman molemminpuolista tutustumista toiseen.” – Osallisuuden aika ry

”Joo. Sillon se on hyvä. Ja sillon mä uskallan puhuu sille, ku mä luotan siihen, ku mä tunnen sen ihmisen. Mut jos mä en tunne sitä, se ei kerro mulle enempää ku sen etunimen, ja sukunimen, ni emmä haluu kertoo sillon sille enempää, ku mun etunimen ja sukunimen.” – THL:n haastattelu selvityksessä

Aikaa. Eihän ne sosiaalityöntekijät piruuttansa aikaansa pimitä. Aikaa vaan ei ole. Asiakasmäärät vaihtelevat rajusti kunnittain, ja etenkin pienissä kunnissa ollaan mahdottoman tehtävän edessä: asiakkaita voi olla jopa 100 yhtä sosiaalityöntekijää kohti. STM:n selvityksessä Aulikki Kananoja näkee, että voidakseen tehdä työnsä hyvin, lastensuojelussa tulisi olla 5-25 asiakasta sosiaalityöntekijää kohti.

”Kun yhdellä sosiaalityöntekijällä on asiakkaana 50 lasta, hänen aikansa on riitettävä tapaamaan myös muuta perhettä ja lähipiiriä. 50 lasta tarkoittaa myös 50 isää, 50 äitiä, 50 sisarusta, monta isovanhempaa, tätiä, enoa ja muita sukulaisia, lapselle läheisiä kavereita ja tuttavia. Sosiaalityöntekijällä on myös hallittavana 50 lapsen viranomaisverkostot, koulut, päiväkodit, neuvolat ja muut terveydenhuollon kontaktit.” -Osallisuuden aika ry

Lisäisin listaan vielä kaikkein eniten aikaa vievän työn osan – paperityön. Se, että sossu ei voi tehdä työtään hyvin, aiheuttaa paitsi lapsen elämän kannalta kohtalokkaita päätöksiä, myös työntekijän uupumisen, työpaikan vaihtamisen, työvoimapulan ja jälleen katkeavat asiakassuhteet. Aikaa tarvitaan kaikissa prosessin vaiheissa. Aika maksaa, mutta toisaalta sen puute maksaa enemmän: kun aikaa ei ole, perheiden tilanteet kriisiytyvät ja ainoaksi vaihtoehdoksi jää kallis sijaishuolto. Ajanpuute ei ole toki ainoa lasten osallisuutta estävä tekijä lastensuojelussa – myös lujaan piintyneet aikuiskeskeiset työtavat ja asenteet vaikuttavat siihen, eikä ajan lisääminen tapaamisia varten lämmitä, jos lasta ei osata kuulla. Jostain on kuitenkin aloitettava, ja mahdollistamalla inhimilliset työolosuhteet ja -kuorman, mahdollistamme myös sen, että sosiaalityöntekijät pystyvät kehittämään työtään. Kehitystyötä ei voida tehdä ilman sosiaalityöntekijöitä, mutta tällä hetkellä siihen ei ole aikaa.

Lastensuojelun katastrofaalinen tilanne ei tule yllätyksenä kenellekään, joka on ollut tekemisissä sen kanssa vuosikymmeniin. Vuonna 2017 sosiaalityöntekijät keräsivät parissa päivässä yli 1000 nimeä avunhuutoonsa ja toimittivat sen päättäjille. Asianlaidan selvittämisen tarvetta alettiinkin selvittämään ja selvityskin saatiin lopulta valmiiksi. Selvisi, että kyllä, asiakkaita on lastensuojelun sosiaalityöntekijöillä aivan liian paljon. Josko seuraavalla hallituskaudella päästäisiin jo tekemään asialle jotain? Tämä on se kohta, johon me kaikki voimme vaikuttaa. Tästä linkistä voit tarkistaa ketkä ehdokkaista ovat sitoutuneet edistämään lasten hyvinvointia: mm. selvittämään päätösten lapsivaikutuksia ja turvaamaan lastensuojelun resursseja ja laatua. Aloitetaan me vaikka siitä.

Sosiaali- ja terveysministeriön tilaamassa selvityksessä ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja esittää, että lastensuojelun asiakasmitoitus lähivuosille olisi maksimissaan 25 asiakasta/sosiaalityöntekijä. Mitenkähän se saataisiin kirjattua lakiin?

-UK

Lue myös:

Osallisuuden aika ry:n nuorten kokemusasiantuntijoiden kannanotto lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärän säätämisestä laillaS

Lastensuojelun keskusliitto: Työntekijöiden työkuorman vähentäminen kiireellisin muutostarve lastensuojelussa

Talentia perää asiakasmitoitusta lakiin

Tule hyvä kakku..

Kun lapsi leikkii puistossa hiekkalaatikolla, seuranaan kenties muita lapsia ja aikuisia, on sen mahdollistanut osaltaan kunnallispolitiikka. Kunta on jokaisen yksilön lähiympäristö, mikä muotoutuu ja kehittyy kunnan valtuuston, hallituksen ja erilaisten lautakuntien tekemien päätöksien johdosta. Esimerkiksi kaavoituksella säädellään, miten kaupungin alueita käytetään, tuleeko tonteille liike-, toimisto- vai asuinrakennuksia vai leikkipuistoja. Lautakunnat toimivat yhteistyössä erilaisten asiantuntijoiden, asukkaiden, yhdistysten ja yrittäjien kanssa, saadakseen aikaan hyvin informoituja päätöksiä.

Kuntalaiset voivat vaikuttaa alueensa asioihin äänestämällä itselleen sopivaa edustajaa, sekä suoraan vaikuttamalla. Julkinen valta on perustuslain 6.3§ mukaan velvoitettu edistämään mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon. Tämä koskee myös lapsia. Osallisuudesta on myös säännelty kunta- ja nuorisolaissa. Mahdollisuus saada tietoa kunnassa vireillä olevista asioista, niitä koskevista suunnitelmista, käsittelystä, ratkaisuista ja vaikutuksista kuuluu jokaisen oikeuksiin. Lisäksi asukkaita tulee informoida miten asioista voi kysyä, keneltä, ja minne voi valittaa, jos on päätökseen tyytymätön.

Usein kuulemisen keinot eivät ole lapsilähtöisiä, koska laissa ei ole määritelty konkreettisia keinoja lapsen osallisuuden varmistamiseksi. Jos vireillä olevasta asiasta on informoitu vain kunnan alueella olevassa lehdessä, voidaan olettaa että merkittävältä osalta yksilöitä joita asia koskettaa, on tieto mennyt ohi. Lapsen osallisuutta kunnan asioihin vaikuttajana edesauttaa, jos lasten erityisyys suhteessa aikuisiin otetaan huomioon riittävällä tavalla. Asian monimutkaisuus ei ole riittävä syy jättää lapsen näkemys huomioimatta, jos se vaikuttaa hänen elämäänsä merkittävästi. Vastuu on vallankäyttäjällä etsiä keinoja, miten lapsi voi ikätasonsa ja kehityksensä mukaisesti olla osallisena. Lisäksi tulisi määritellä tarkemmin ketä kuullaan, mistä asiasta, milloin ja kenen toimesta. Jottei osallisuus kutistuisi muodolliseksi kuulemiseksi.

Kunta on vastuussa myös sosiaalipalvelujen, kuten lastensuojelun, järjestämisestä. Sosiaali- ja terveyslautakunta huolehtii, että asioita hoidetaan lakien ja asetusten mukaan, sekä kilpailuttaa palvelut ja tekee palveluhankintojen päätökset. Lautakunta myös kohdentaa esimerkiksi henkilöstöresurssit. Paljon puhututtanut sosiaalityöntekijöiden asiakkaiden suuri määrä, joka tekee laadukkaan työn tekemisen todella kuormittavaksi, voitaisiin korjata jos kunta kohdentaisi varoja lisäkäsien palkkaamiseen. Lastensuojelun palveluita kunta ostaa myös yksityisiltä palveluntuottajilta ja järjestöiltä. Erityisesti sijaishuoltoa ostetaan yksityisiltä tuottajilta, mutta myös avohuollon palveluntuottajina yksityisillä on merkittävä rooli.

Lastensuojelun pääpaino tulisi olla ennaltaehkäisevässä toiminnassa, mikä edistää kaikkien lasten ja nuorten hyvinvointia ja tukee heidän kasvuaan. Ennaltaehkäiseviin toimiin voi laajasti ajateltuna sisältyä hyvin monentyyppisiä asioita. Vanhemman pääsy riittävän ajoissa mielenterveys- tai päihdepalvelujen piiriin ehkäisee perheen tilanteen kärjistymistä. Tai mahdollisuus saada lapselle nopeasti päivähoitopaikka, kun työtä tarjotaan. Taloudellinen tukeminen, kun rahahuolet vievät jo yöunetkin. Jaksavat päivähoidon hoitajat, jotka voivat antaa lapselle niitä asioita, joita kotona ei ehkä juuri sillä hetkellä ole antaa. Vapaa-ajanvietto paikkojen rakentaminen ja taloudellinen tukeminen, jotta nuorilla olisi vaihtoehtoisia tapoja kuluttaa aikaansa- ja kehittää omia vahvuuksiaan. Listaa voisi jatkaa vielä pitkään. Voisi jopa ajatella, että kaikki kuntapoliittiset päätökset linkittyvät jollain tavalla lastensuojeluun?

Kokemusasiantuntija on henkilö, jolla on omakohtaisia kokemuksia jonkin palvelun sisältä. Hän voi osallistua palvelun suunnitteluun, toteutukseen ja kehittämiseen omalla ja sitä kautta jonkin kollektiivisen kokemuksen ja ilmiön tulkkina. Asiakkaan vaikutusvalta perustuu jaloilla äänestämiseen, jos palvelu ei miellytä- voi aina mennä seuraavaan liikkeeseen. Lastensuojelun asiakas ei voi äänestää jaloillaan. Osallisuus on tärkeää myös palvelun kehittäjien näkökulmasta, ei vain palvelun käyttäjälle. Tuhlataan kohtuuttoman paljon resursseja, jos sivuutetaan loppukäyttäjän tuottama arvokas informaatio. Jos hyvinvoinnin lisääminen on monen sosiaalialan palvelun keskiössä- eikö sen paras asiantuntija ole henkilö jolle hyvinvointia pyritään tuottamaan?

Olen päässyt nyt muutaman kerran mukaan Osallisuuden ajan kehittäjäryhmän tapaamisiin. Ryhmän, niin kuin koko yhdistyksen, toimintaa läpäisevä ideologia juontaa juurensa yhteistutkimisen malliin. Siinä kokemusasiantuntijat, sosiaalialan ammattilaiset ja me opiskelijoina keräännymme yhteen jakamaan ja kerryttämään tietoa. Toiminta perustuu ajatukselle, että kohtaamalla tasavertaisina ja kaikkien osapuolten osaamista kunnioittaen, on mahdollista luoda jotain uutta ja parantaa samalla palvelujen asiakaslähtöisyyttä. Se vaatii osallistujilta muun muassa joustavuutta, luottamusta, oppimiskykyä ja epävarmuuden sietämistä. Jotta aito osallisuus toteutuu ja tulokset olisivat mahdollisimman moniääniset, ammattilainen ei voi lyödä ennalta lukkoon tiukkoja raameja tekemiselle. Yhteistutkiminen ja kehittäminen ovat parhaimmillaan kaikkia osapuolia motivoivaa, vaikuttavaa ja asiakasta voimaannuttavaa.

Politiikassa on pitkään puhuttu kestävyysvajeesta ja väestörakenteen vanhenemisesta. Leikkaukset ja palvelujen karsiminen ja tehostaminen ovat mantran mukaan välttämättömiä. Ehkä osittain ovatkin. Mutta tulevaisuudessa tarvitaan mahdollisimman monia nykyisistä lapsista ja nuorista mukaan aktiivisina kansalaisina. Eikö heihin kannattaisi sijoittaa juuri nyt, ja kuunnella mitä heillä on sanottavana? Erityisesti heikompiosaisille lapsille yhteiskunnan tuki on olennaisen tärkeää sekä nykyisen arjen että tulevaisuuden mahdollisuuksien kannalta. Nobelisti Heckmanin ja hänen kollegoidensa laskelmien mukaan sijoitukset laadukkaaseen varhaiskasvatukseen tuottaa 7-10% vuosittaisen tuoton. Olisi mielenkiintoista tietää tuottaako vastaavat leikkaukset 7-10% vuosittaisen tappion?

 Joskus politiikkaa seuratessa nousee ajatuksiin mielikuva lapsista, jotka hiekkalaatikolla heittelevät toistensa silmiin hiekkaa, hiekkalinnojen rakentamisen sijaan. Nyt kun Sote on kaatunut, on alkanut pulpahdella analyysejä, miksi näin kävi? Olisiko yksi syistä asiakasnäkökulman huomiotta jättäminen ja puutteelliset yhteistyötaidot? Ohittamalla asiantuntijoiden, asiakkaiden ja vastapuolen tarpeet ja tieto, sekä nostamalla omat intressit ja eturyhmät paalupaikalle, saatiin aikaiseksi tilanne, josta yhteistyö oli kaukana. Päättäjillä olisi opittavaa yhteistutkimisesta ja sen periaatteista.

-MH-

Pohdintojen pohjalla seuraavia lähteitä:

https://heckmanequation.org/resource/the-case-for-investing-in-disadvantaged-young-children/

http://www.socca.fi/files/2335/Yhteistutkiminen-opas_sosiaalityohon_2.0_Kati_Palsanen.pdf

https://www.vantaa.fi/hallinto_ja_talous/paatoksenteko/kaupunginvaltuusto

H.Pajulammi 2014. Lapsi, oikeus ja osallisuus. s.349-360. Talentum:Helsinki.

Isoveli valvoo, vai valvooko?

Lastensuojelulaitosten toiminta on tarkoin säädeltyä ja sitä valvotaan monen eri tahon toimesta. Tästä huolimatta viime aikoina mediassa on ollut esillä tapauksia, joissa lastensuojelulaitoksiin tehtyjen yllätystarkastusten yhteydessä on ilmennyt epäkohtia mm. rajoitusten käytössä esimerkiksi rajoittamalla huumenuorten ulkona liikkumista ennaltaehkäisevässä tarkoituksessa. Laitoksen toiminta on näyttäytynyt esimerkillisen hyvänä kirjauksia ja henkilökuntaa tarkastellessa, mutta nuoret ovat haastattelun yhteydessä kertoneet perusteettomista rajoituksista ja ikävistä tilanteista, joita ei ole dokumentoitu. Tässä postauksessa avaan laitosten moniportaista valvontaa, systeemiä, joka on paperilla täydellinen mutta ei aina toteudu käytännössä. Pohdin myös, teemamme mukaisesti, nuorten osallisuutta laitosten tarkastuskäynneillä ja mahdollisuutta vaikuttaa havaitsemiinsa epäkohtiin laitoksen toiminnassa.

Kodin ulkopuolelle sijoitetun lapsen asioista vastaa hänelle osoitettu sosiaalityöntekijä, joka myös vastaa lapsen sijoituspaikan valinnasta. Sosiaalityöntekijän käynnit lapsen luona sijoituspaikassa ovat tärkeä keino valvoa paikan toimintaa, ja sijaishuoltopaikassa käydessään sosiaalityöntekijän tulisi tavata lasta kahdestaan (Lastensuojelulaki 53 §), jotta lapsi voi luottamuksellisesti kertoa elämästään ja tapahtumistaan. Ajatuksen tasolla tämä kuulostaa täydelliseltä osallisuuden suhteen, lasta kuuntelee tuttu henkilö tutussa paikassa, jolle hän uskaltaa uskoutua ja näin hänen äänensä tulee kuulluksi ja huomioiduksi. Tässä kohtaa tulee kuitenkin se MUTTA-sana… sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärät ovat todella suuria nykypäivän Suomessa, yhdellä sosiaalityöntekijällä voi olla jopa 50 lapsen asiat hoidettavanaan sopivan lapsimäärän ollessa laskennallisesti 5-20. Sosiaalityöntekijän voi olla yksinkertaisesti mahdotonta irrottautua toimistotyöstä kentälle tapaamaan sijoittamiaan lapsia riittävän usein. Aiemmissakin postauksissa mainitussa Osallisuuden ajan seminaarissa 5.2.2019 kokemusasiantuntijat kertoivat, että monet sijoitetut nuoret eivät edes tiedä, kuka heidän sosiaalityöntekijänsä on.

Sosiaalityöntekijällä olisi velvollisuus ottaa esille ja viedä eteenpäin sijaishuoltopaikassa huomaamansa epäkohdat. Jos hän ei ehdi näille tarkastuskäynneilleen, jää tärkeä ruohonjuuritason tieto laitoksien toiminnasta kokonaan pimentoon. Lapsilla olisi oikeus ottaa itse huomaamiaan epäkohtia esille (Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 23§), mutta moniko ehkä huonoistakin oloista sijaishuoltoon tullut lapsi tietää oikeutensa, jos sitä ei kukaan, tässä tapauksessa lähinnä sosiaalityöntekijä tai sijaishuoltopaikan ohjaaja, heille kerro.

Seuraava porras sijaishuoltopaikkojen valvonnassa on aluehallintovirasto, AVI, jonka tehtävänä on seurata ja valvoa lastensuojelulaitosten toimintaa lupamenettelyn, tarkastuskäyntien ja yleisen ohjauksen kautta. AVI:n tehtävänä on erityisesti valvoa rajoitustoimenpiteiden käyttöä laitoksissa. Jos toiminnassa havaitaan puutteita tai tai epäkohtia, on AVI:n annettava määräys puutteiden korjaamiseksi tai epäkohtien poistamiseksi ja asetettava määräaika, jonka kuluessa kyseiset toimenpiteet on tehtävä (Laki yksityisistä sosiaalipalveluista 20§). Tarkastuskäyntejä kyllä tehdään, Osallisuuden ajan kokemusasiantuntijat kertoivat, että olivat erinäisissä laitoksissa saaneet käskyn siivota huoneensa ja pysyä siellä, koska oli tulossa aluehallintoviraston tarkastajat tarkastuskäynnille. Tarkastukset myös monesti ajoittuvat nuorten koulupäivän ajalle, jolloin nuorilla ei luonnollisestikaan ole mahdollisuutta tulla kuulluksi ollessaan muualla tarkastuksen aikana.

Moni on varmasti lukenut uutisista Muhoksen Pohjolakotiin huhtikuussa vuonna -18 tehdystä yllätystarkastuksesta, johon olemme jo aiemminkin viitanneet. Pohjolakoti on yksityisen toimijan omistama koulukoti, jossa asuu 13-17-vuotiaita nuoria, jotka ovat sijoitettuna erinäisistä syistä. Tänne tehtiin yllätystarkastuskäynti, jonka yhteydessä myös nuoret saivat kertoa kokemuksistaan laitoksessa. Kävi ilmi vakavia puutteita lastensuojelulain noudattamisessa esimerkiksi rajoitustoimenpiteiden käytössä. Tarkastuksia jatkettiin muissa laitoksissa ja myös niissä ilmeni epäkohtia. Lakien noudattamattomuutta seliteltiin lakien tulkinnanvaraisuudella, mutta eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian esittelijäneuvoksen mukaan näin ei ole, vaan kyse on jostakin muusta. Nämä kaikki epäkohdat olisivat jääneet selviämättä, jos tarkastajat eivät olisi antaneet nuorien kertoa omaa tarinaansa.

Valtakunnallisesti lastensuojelulaitosten valvonnasta vastaa sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira, jonka tehtävänä on ohjata aluehallintovirastojen toimintaa ja myöntää lupia lastensuojelulaitosten toimijoille. Valvira antaa myös määräyksiä omavalvontasuunnitelman sisällöstä, laatimisesta ja seurannasta. Omavalvonnalla tarkoitetaan palveluntuottajan omatoimista laadunvarmistamista siten, että toiminnassa toteutuvat lainsäädännöstä ja valvontaohjelmista johtuvat sekä palvelujen tuottajan itse toiminnalleen asettamat laatuvaatimukset, joissa on otettu huomioon palvelujen laadusta asetetut vaatimukset. Omavalvontaan lastensuojelulaitosten asiakaskunta, eli lapset ja nuoret, eivät käytännössä pääse itse vaikuttamaan, koska palveluntuottajat tekevät omavalvontasuunnitelman- ja raportit itse. Tässäkin valvontamuodossa jää siis lasten ja nuorten ääni kuulematta, jos palveluntuottajat eivät itse sitä halua tuoda esille.

Jossakin somen syövereissä seikkaillessani tuli joskus esiin meemi, jossa oli vanhemmille muistutus; Sinun arkesi on lastesi koko lapsuus. Sijaishuoltopaikkojen palveluntuottajille ja ohjaajille, sekä oikeastaan koko lastensuojelun ammattilaisille ja Suomen päättäjille voisi muistuttaa, että meidän työelämämme on sijoitettujen lasten ja nuorten lapsuus, joillekin lapsille jopa ainut lapsuus, jonka he voivat saada. Tämä huomioiden pitäisi muistaa ottaa näiden oman elämänsä ja lapsuutensa asiantuntijoiden ääni huomioon ja valvoa toimintaa niin hyvin, että myös he saisivat ansaitsemansa hyvän lapsuuden!

-KK-

Kääk! Nyt lakia muuttamaan!

Demokraattisessa yhteiskunnassa lait heijastavat yhteiskunnan arvoja. Niin kuin edellisessä kirjoituksessa todettiin, lapsikäsitys on ajan saatossa muuttunut, ja nykyään ajatellaankin lapsilla olevan oikeus olla mukana käsittelemässä itselle merkityksellisiä asioita. Lastensuojelussa, jos missä, pöydällä on lapsen kannalta juuri niitä. Lastensuojelussa osallisuuden toteutuminen määrittyy siinä, missä määrin lapsi kokee olevansa mukana määrittämässä, toteuttamassa ja arvioimassa hänen hyvinvointinsa eteen tehtävää työtä. Kokemus osallisuudesta vaikuttaa siihen, miten hän ja hänen perheensä pystyy ottamaan vastaan apua – siis siihen, mitä hyötyä lastensuojelun ponnistuksilla on. Median luoma kuva lastensuojelusta antaa helposti sellaisen käsityksen, että eipä siinä ole lapsilta mitään kyselty. Toden totta, median huomioimissa tapauksissa ei varmasti olekaan – ainakaan oikein! Pohjolakoti Muhokseen liittyvään kohuun viitaten eräs kokemusasiantuntija nosti esille tyypillisen ajatuskulun: kun jotain kamalaa tulee ilmi, niin paniikissa rynnätään muuttamaan lakia. Mutta onko laki huono? Mitä se oikeastaan sanoo?

Lasten oikeus osallisuuteen on itse asiassa suojattu erittäin vahvasti lainsäädännöllä. Perustana sille on kansainvälinen YK:n Lasten oikeuksien yleissopimus, jonka mukaan osallisuus on yksi kaikkea viranomaistoimintaa läpäisevä perusoikeus. Suomen perustuslaista lähtien lainsäädäntö takaa kaikille oikeuden saada tietoa häntä koskevista asioista ja oikeuden ilmaista mielipiteensä niistä, myös lapsille. Sosiaalilainsäädäntö korostaa lapsen edun toteutumista. Sama punainen lanka kulkee johdonmukaisesti myös lastensuojelulaissa. Lastensuojelulaki puuttuu vielä erityisesti lasten osallisuuteen:

”Lapsen ja nuoren mielipide ja toivomukset

Lapselle on hänen ikäänsä ja kehitystasoaan vastaavalla tavalla turvattava oikeus saada tietoa häntä koskevassa lastensuojeluasiassa ja mahdollisuus esittää siinä mielipiteensä. Lastensuojelun tarvetta arvioitaessa, lasta tai nuorta koskevaa päätöstä tehtäessä ja lastensuojelua toteutettaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota lapsen tai nuoren mielipiteisiin ja toivomuksiin. ”

-Lastensuojelulaki 5§

Siinähän se on! Toteutus on sen verran tiivis, että sitä on syytä hieman pilkkoa ja pureskella. Nostaisin sieltä esiin muutaman tärkeän kohdan: lapsen oikeuden saada tietoa ikäänsä ja kehitystasoaan vastaavalla tavalla, oikeuden ilmaista mielipiteensä (edelleen ikäänsä ja kehitystasoaan vastaavalla tavalla) sekä sen, että nämä mielipiteet tulisi huomioida. Miten? Lakikirja ei anna siihen vastausta, mutta onneksi Lastensuojelun käsikirja auttaa.

Lapsen oikeus saada tietoa

Selvää on, että lapsi ei voi tuntea osallisuutta, ellei tiedä mitä on tekeillä. Lastensuojelun prosessit, roolit, velvollisuudet ja oikeudet eivät ole itsestään selviä tai edes helposti ymmärrettäviä aikuisellekaan. Miten ne näyttäytyvät lapselle, joka on jo pitkään ohjannut kaiken kapasiteettinsa selviytymiseen, peloissaan, huolissaan ja kykenemättä luottamaan? Ikäänsä ja kehitystasoaan vastaavalla tavalla… Niin. Mikähän se on?

Käsikirjassa todetaankin, että Suomessa on valitettavan vähän lapsille suunnattua tietoa aiheesta. Kenen sitten tulisi selvittää minkälainen tieto juuri kyseessä olevalle lapselle on ymmärrettävää ja merkityksellistä, tarjoilla se tieto ymmärrettävästi ja vielä varmistua siitä, että lapsi kokee ymmärtäneensä riittävästi? Viranomaisen, sanoo laki. Juuri sen sosiaalityöntekijän, jolla on asiakkaita niin paljon, että hädin tuskin ehtii edes papereista lukea, miten joku muu on lapsen tilanteen tulkinnut. Hänen. Emme ehkä siis enää ihmettele, jos lastensuojelun lapsi tulee seilanneeksi koko prosessin läpi kuulematta kertaakaan omista oikeuksistaan, tai siitä miksi hänen olisi hyvä osallistua, niin kuin eräs kokemusasiantuntija kertoi olevan normaali tilanne. Sosiaalityöntekijän työtaakassa riittääkin pohtimista, joten sille omistamme ihan oman kirjoituksen myöhemmin. Lainsäädännöllä asiakasmääriin voitaisiin vaikuttaa, vaan vielä ei pykälää löydy.

Lapsen oikeus ilmaista mielipiteensä

Tiesi lapsi sitä tai ei, on hänen mielipiteensä lain mukaan selvitettävä aina häntä koskevia päätöksiä tehtäessä, ikä- ja kehitystaso huomioiden. Ei voida kuitenkaan olettaa, että mielipiteen kysymistä seuraisi kirjaamiskelpoinen vastaus, mutta pohjatyöllä (ks. edellinen kappale) siihenkin on mahdollista vaikuttaa. Lastensuojelun käsikirja neuvoo työntekijää luomaan edellytykset sille, että lapsi voi ilmaista ajatuksensa omalla tavallaan ja tarjota tukea siihen. Mielipiteen selvittäminen voi pohjautua myös lapsen kanssa toimimiseen, havainnointiin ja lapsen ja hänelle merkityksellisten ihmisten välisen vuorovaikutuksen seuraamiseen. Niin, siis aikaan ja läsnäoloon.

Lastensuojelulaissa on vielä oma pykälä mielipiteen selvittämiseen. Sen mukaan lapsen mielipiteen selvittämisessä tulee kiinnittää huomiota hienovaraisuuteen ja välttää tarpeetonta haittaa lapsen ja hänen läheistensä välille. Kaksitoista vuotta täyttäneen lapsen kuulemiseen on säädetty vieläkin velvoittavampia menettelyitä – hänellä on puhevalta. Hän voi itse hakea apua, vaatia palveluja ja vastustaa häntä koskevia päätöksiä. Hänellä on oikeus tutustua itseään koskeviin asiapapereihin ja häntä on kuultava todisteellisesti, kun päätöksiä tehdään. Hänen kuulemistaan säätelee hallintolaki. Kuinkahan moni teini pystyy tähän ilman apua?

Lapsen mielipiteen ja toivomusten erityinen huomioiminen

Jos ajatellaan, että lapsi ymmärtäisi tilanteen ja oikeutensa, kykenisi muodostamaan ja ilmaisemaan mielipiteensä käsillä olevasta asiasta, tuo sama viides pykälä edellyttää vielä ottamaan nuo mielipiteet ja toivomukset erityisesti huomioon. Ja ei, se ei tarkoita, että lapsi saisi tai joutuisi päättämään asioista. Viranomaisella on lain mukaan päätösvalta ja hänen tulee ottaa vastuu päätöksestään. Viranomaisen tulee myös aina laittaa lapsen etu edelle. Lapsen etu ei aina ole se, mitä hän toivoo. Lapsen etu on kuitenkin aina, että hänen mielipiteensä kuullaan ja aidosti punnitaan vaihtoehtona ja perustellaan huolellisesti, jos sitä ei pystytä toteuttamaan. Vaikka, ja etenkin jos, lapsi vastustaisi suunniteltua päätöstä ja olisi täysin eri mieltä sen perusteista, on siihen syytä pysähtyä. On eri asia kysyä lapsen mielipide ja jatkaa valmiiksi päätetyn asian päättämistä, kuin aidosti kuulla lapsen mielipide ja pohtia sitä ääneen tasavertaisena vaihtoehtona, vaikkei se lopulta toteutuisikaan. Yksi ero on, että ensimmäinen on laitonta ja toinen ei. Toinen ero liittyy eettisyyteen ja kolmas resursseihin.

Lastensuojelun tarpeen arvioinnin ja päätöksenteon lisäksi lapsen mielipiteiden ja toivomusten huomioiminen liittyy myös lastensuojelun toteuttamiseen. Sekin oli saatu ympättyä samaan lauseeseen. Osallisuus toteutuu tai jää toteutumatta myös ihan arkisten asioiden yhteydessä. Tunnistetaanko ne asiat, joissa lapsella tai nuorella saattaisi olla oma näkemys? Annetaanko lasten ja nuorten vaikuttaa vain aikuisten määrittelemiin asioihin? Onko heidän arjessaan kiinnostuneita korvia valppaana poimimaan tottumattomankin vaikuttajan omat mietteet? Onko (meistä) pienillä asioilla merkitystä?

Opiskelukaverit ja kollegat hoi!

Ei ne pykälät siihen loppuneet, eikä vastuuta rajata vain sosiaalityöntekijöille. Sosiaalihuoltolaki velvoittaa, että palveluja järjestettäessä ja kehitettäessä on kiinnitettävä erityistä huomiota lasten ja nuorten tarpeisiin ja toiveisiin. Lisäksi Nuorisolaki velvoittaa kuntia järjestämään nuorille mahdollisuuden osallistua paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja –politiikkaa koskevien asioiden käsittelyyn sekä kuulemaan nuoria heitä koskevissa asioissa. Nuorisolaki koskee myös lapsia, koska alaikärajaa nuorelle ei ole määritelty. Oli kyseessä minkä ikäinen nuori tahansa, näistä oikeuksista ei ole paljoakaan hyötyä, jos niiden käyttämistä ei tueta aikuisten voimin.

Palatakseni lain hyvyyteen tai huonouteen lastensuojelun lasten osallisuuden ollessa kyseessä, olen samaa mieltä Osallisuuden aika ry:n kokemusasiantuntijoiden kanssa siinä, että laki on oikeastaan aikas hyvä – ongelma on siinä, ettei sitä noudateta!

-UK


Yksilön oikeus, yhteisön etu.

Osallisuuden käsitettä voi lähestyä pohtimalla sen kääntöpuolta, osattomuutta. Ihmisen hyvinvointi koostuu monenlaisista elementeistä, osaan voi yksilö vaikuttaa ja osaan hänellä ei ole suoraa valtaa. Minne ja minkälaiseen perheeseen synnymme on ensimmäinen arvonta, mihin osallistumme. Olemmeko toivottu jäsen tasapainoiseen perheeseen vai lisärasite jo valmiiksi kuormittuneeseen tilanteeseen, vaikuttaa siihen minkälaisen hoivan saamme ja miten se alkaa muokata tarinaa itsestämme. Ei ole yhdentekevää onko materiaaliset resurssit riittävät vai joutuuko henkisen ja fyysisen potentiaalinsa keskittämään selviytymiseen, kukoistamisen sijaan.  Ja koko ajan olemme vuorovaikutuksessa ympäröivien ihmisten ja todellisuuden kanssa- Uskallanko viitata? Jos uskallan, saanko puheenvuoron luokassa kun viittaan? Jos saan puheenvuoron, saanko puhua loppuun? Jos saan puhua loppuun, toimiiko se dialogin aloittajana- vai vaihtuuko puheenaihe lennosta?

Osallistuimme tiistaina 5.2. Runebergin päivänä Osallisuuden aika ry:n järjestämään keskustelutilaisuuteen. Osallisuuden aika toimii lastensuojelun nykyisten ja entisten asiakkaiden äänen kannattajana ja yhteiskunnallisena vaikuttajana. Tilaisuutta veti kokemusasiantuntijat ja paikalla oli sekä lastensuojelun työntekijöitä, asiakkaita että poliitikkoja. Yksi kokemusasiantuntijoilta tulleista viesteistä oli, että lastensuojelun asiakkaita ei kuunnella, tai kuunnellaan muodollisesti- eli puheenvuoron jälkeen ammattilaiset jatkavat aikaisemman suunnitelman mukaan, ilman että puheenvuoro olisi siihen millään tavalla vaikuttanut. Usein heitä ei ole informoitu oikeuksistaan tai kanavista, mitä kautta väärinkohtelusta voi valittaa. Ongelmana ei ole niinkään lakien ja säädösten riittämättömyys, vaan niiden käytäntöön vieminen takkuaa.

 Keskustelutilaisuuden alustukseksi oli rakennettu Osallisuuden ajan kehittäjäryhmässä fiktiivinen Esa-hahmo, jonka elämänkaari käytiin läpi sisältäen seikat, jotka olivat edesauttaneet tai vastaavasti heikentäneet hänen tilannettaan. Tarina oli koonti kollektiivisista kokemuksista lastensuojelun asiakkuudesta. Rakenteellisista seikoista nousi esiin kokemus sosiaalityöntekijöiden etäisyydestä, heitä ei tavata riittävän usein ja vaihtuvuus estää kunnollisen tutustumisen puolin ja toisin. Nuoria ei välttämättä kannusteta tavoittelemaan korkealle koulutuksessa, vaan ohjataan tyytymään omia tavoitteita vastaamattomiin uriin. Psykologisista tekijöistä jäi mieleen lastensuojelun asiakkuuden stigma. Eräs kokemusasiantuntijoista kertoi, miten hänen ystävänsä vanhemmat olivat edellisenä päivänä pitäneet häntä esimerkillisenä roolimallina lapselleen, ja lasu-asiakkuuden selvittyä seuraavana päivänä kieltäneet kanssakäymisen. Arjen käytännöistä laitoksissa puhututti esimerkiksi kirjaamisen käytännöt- siirtyykö tieto eteenpäin niin että lapsi tai nuori kykenee siitä itsensä tunnistamaan? Esan tarinasta ja kokemusasiantuntijoiden kertomuksista piirtyi esiin esterata, jossa muurit ponnahtavat esiin yllättäen, lenkkarit hajoavat jalkoihin ja kanssajuoksijat tönivät radalta ojaan. Mutta löytyi sieltä vedentarjoajiakin. Eräs kokemusasiantuntijoista kuvaili kolme osallisuuden edellytystä: kuuleminen, kohtaaminen ja kommunikointi. Näillä taidoilla varustetut ammattilaiset olivat vaikuttaneet monen nuoren kehityskulkuun positiivisella tavalla.

Miksi on niin yleistä, että heikommassa asemassa olevaa ei kuunnella? Onko taustalla ajatus että asiantuntija, aikuinen tai valtaapitävä tietää parhaiten, puuttuuko kuuntelevat korvat vai pelottaako oman vaikutusvallan jakaminen? On aikuisten vastuulla, että lapsen ääni tulee kuuluviin. Jos asioita käsitellään vain aikuisen näkökulmasta, ilman ymmärrystä lapsen ikätasoisesta ja yksilöllisistä tarpeista, voidaan jäädä kepin ja porkkanan kierteeseen, missä aito kehittyminen täyteen potentiaaliin estyy. Lapsilähtöinen lähestyminen vaatii kykyä mentalisaatioon, omien ja toisten mielensisältöjen tutkimista ja yhteyksien sekä merkityksien tunnistamista. Yksilöiden välisessä vuorovaikutuksessa päästään suoraan yhteyteen, mutta miten palvelujärjestelmä pystyy ottamaan huomioon lasten tarpeet, heidän näkökulmastaan käsin? Ja onko eri toimijoilla edes sama lapsikäsitys? The Alliance for Childhood European Network Group (2017) -organisaatiossa on pohdittu lapsikäsitystä, johon on otettu mukaan elementtejä lapsen ja lapsuuden tutkimuksista, kasvatusfilosofisista suuntauksista ja YK:n ihmis- ja lastenoikeuksien sopimuksista.  Siinä tunnistetaan muun muassa yksilöiden erot, lapsen osallisuus aktiivisena toimijana ja tarve kasvun tuelle. Ideana ei ole vain parantaa lasten olosuhteita tässä hetkessä, vaan kasvattaa kansalaisia, joilla on kyky ja usko ympäristöönsä vaikuttamiseen. Ja mikä olisi siihen parempi keino kuin heti alusta asti antaa viesti: Sinut nähdään, sinulla on merkitys, sinä voit vaikuttaa! Välittämisen viesti ja arvokkuuden kokemus voi kantaa lapsen elämässä aikuisuuteen ja hänen on helpompi ottaa vastuuta ja oma paikkansa maailmassa.

 Lastensuojelussa lapsen etu, oikeudet ja osallisuus ovat keskiössä painottuen ensisijaisesti avohuollon tukitoimina tarjottuihin vapaaehtoisiin toimintamalleihin. Sijoitus lastensuojelulaitokseen on äärimmäinen keino, mikä otetaan käyttöön vasta viimeisenä vaihtoehtona. Lasta ja myös hänen vanhempiaan sekä läheisiään tulee kuulla, ja lastensuojelua toteutettaessa lapsen mielipiteet on otettava huomioon. Eri osapuolilla voi olla hyvinkin erilaiset näkemykset mikä on lapsen edun mukaista, ja kokemus osattomuudesta ei ole harvinaista.

Olennaista osallisuudessa ei ole kaikkien toiveiden toteuttaminen, vaan niiden kuuleminen ja perusteltu huomioonottaminen, sekä asioiden läpikäynti niin että puhutaan samoista asioista. Yhteisen ymmärryksen luominen ei ole pikkujuttu kun halutaan kommunikoida, oikean ympäristön tai tavan etsiminen aktiivisesti antaa positiivisen viestin samalla puolella olemisesta. Että ammattilainen on aidosti kiinnostunut kuulemaan. Lapselle tärkeää voi olla hänen lempilelunsa huomioiminen tai mahdollisuus valita missä tuolissa istuu. Avoimilla kysymyksillä ja sanattoman viestinnän johdonmukaisuudella suhteessa asiaan, rakennetaan tilaa lapsen omalle viestille. Joskus se voi olla aivan joku muu, mitä aikuinen on ollut valmis vastaanottamaan. Parhaimmillaan aito osallisuuden kokemus voi tuottaa parempia tuloksia kuin on odotettu.

Osallisuus liittyy moneen eri elämän osa-alueeseen, joihin voidaan vaikuttaa yhteiskunnallisilla päätöksillä. Erilaisten koulutusmahdollisuuksien ja asumismuotojen tukeminen, työelämän kehittäminen myös ihmisten hyvinvointi huomioiden, perheiden palvelujen ja tuen saatavuus sekä vähemmistöjen tarpeet huomioiva järjestelmä kehittävät yhteiskunnassamme monimuotoisuutta ja tasa-arvoa. Näihin osalliseksi pääseminen ei ole mahdollista, jos emme tarkastele yhteiskuntamme arvomaailmaa. Haluammeko että kaikki pysyvät kelkassa, vai jätämmekö hitaammat hankeen jäätymään?  Osallisuus ehkäisee eriarvoistumista, lisää luottamusta kansalaisten kesken ja vähentää yhteiskunnallisia turvattomuutta tuottavia ilmiöitä. Ja se on meidän kaikkien etu.

-MH-

Lähteenä blogissa käytetty seuraavia sivuja, joista voi lukea aiheesta enemmän:

Lapsikäsityksestä: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/136124/URN_ISBN_978-952-343-086-0.pdf?sequence=1

Osallisuudesta:https://thl.fi/fi/web/hyvinvointi-ja-terveyserot/eriarvoisuus/hyvinvointi/osallisuus

Lasten osallisuudesta: https://thl.fi/fi/web/lastensuojelun-kasikirja/tyoprosessi/lasten-osallisuus

Osallisuuden aika ry: https://osallisuudenaika.fi/ , näille sivuille on tulossa taltiointi 5.2.2019 pidetystä lastensuojelun keskustelutilaisuudesta.

Osallisuus

Olemme kolme toisen vuoden sosionomiopiskelijaa. Opintojaksoomme kuuluu blogin pitäminen sosiaalialan aihepiiristä, jonka koemme omaksemme. Tarkoituksena on kirjoittaa postauksia vuoroviikoin. Postauksissa käsittelemme aihetta eri näkökulmista, ja pyrimme tutkimaan, pohtimaan ja nostamaan esille valitsemamme aiheen eri teemoja.

Sosiaaliala on meille uusi, sillä olemme jokainen alan vaihtajia. Yhteistä meille on kiinnostus lastensuojelutyötä kohtaan, ja sieltä on hieman kokemusta harjoittelun ja keikkatyön muodossa kertynyt. Vaikka työn keskiössä on lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen, mietimme miten lapsen näkökulma toteutuu hänelle suunnattujen palvelujen suunnittelussa ja toteutuksessa.

Laki määrittelee lapsiksi kaikki alle 18-vuotiaat henkilöt ja heillä on oikeus osallisuuteen kaikissa heitä koskevissa asioissa. Tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi varhaiskasvatuksen suunnitelmat, koulun arviointikeskustelut ja lastensuojelun asiakkaiden hoitoon ja kasvatukseen liittyvät seikat. Blogimme käsittelee erityisesti lasten ja nuorten osallisuutta lastensuojelussa.

Lähdemme projektiin avoimin ja uteliain mielin, toiveenamme saada jonkinlainen kokonaiskuva osallisuudesta käsitteenä, sen toteutumisesta ja tarkoituksesta lastensuojelun prosesseissa ja arjessa. Odotamme mielenkiinnolla tutkimusmatkamme tuloksia,

tervetuloa mukaan!