Nuori itsenäistyy konkreettisesti, kun hän muuttaa pois lapsuuden kodistaan. Usein syynä on opiskelu toisella paikkakunnalla tai halu saada kokeilla omia siipiään. Sijaishuollon nuorella itsenäistymiseen ajaa virallisen täysi-ikäisyyden saavuttaminen. Kun kynttilät on kakusta puhallettu, on aika pakata laukut ja lähteä kohti vapautta. Mutta kantaako ne omat siivet vielä?
Lastensuojelun sijoituksen jatkumona voi nuori saada halutessaan jälkihuoltoa, jonka tarkoituksena on tukea itsenäiseen elämään ja oman paikan löytämiseen yhteiskunnassa. Kunta on velvoitettu huolehtimaan palvelusta, ja sisällön pitäisi lähteä nuoren tarpeista käsin. Eri puolilla Suomea on kuitenkin erilaiset mahdollisuudet, kun mietitään sosiaalityöhön ohjattuja resursseja tai alueen harrastus, opiskelu tai työllistymismahdollisuuksia, puhumattakaan esimerkiksi erilaisista terveyspalveluista tai järjestöjen tuottamasta tuesta. Taloudellisen tuen ja kodin hankinnassa auttamisen lisäksi jälkihuollon sosiaalityöntekijä ja ohjaaja voivat auttaa esimerkiksi sopivan koulutuksen tai työn etsimisessä. Jälkihuollon sisältöä ei ole tarkkaan rajattu, mikä voi tuottaa joustavuutta mutta myös resurssien puutteessa osattomuutta.
Lastensuojelunuorten järjestö Osallisuuden ajan kehittäjäryhmässä, johon olemme kevään mittaan osallistuneet, oli puhetta jälkihuollon kokemuksista ja merkityksistä nuorelle. Nopeasti keskusteluun tuli mukaan myös sijoituksen aikaiset kokemukset. Toisen nuoren itsenäistymistä oli valmisteltu huolella, ohjattu erilaisissa arjen taidoissa ja lisätty vastuuta omista asioista pikkuhiljaa. Kun oli aika muuttaa, ei vastassa ollut suuri tuntematon vaan nuori oli varustettu kohtaamaan uusi elämänvaihe tiedollisesti, taidollisesti ja tunnepuolella. Kaikilla kokemus ei ollut yhtä positiivinen. Pahimmillaan laitos on voinut olla paikka, missä nuorta ei ole kohdattu sijoituksen aikana yksilönä vaan toimenpiteiden kohteena. Häntä on huollettu- ruoka on annettu ajallaan, vaatetettu, herätetty ja patistettu nukkumaan samalla kellonlyömällä ja ohjattu säännöllisiin terveystarkastuksiin. Laitoksen arki on rakennettu varmistamaan, ettei virheitä sattuisi- jos joku, joskus, jossain on mokannut saa kaikki kokea seuraukset. Kun velvollisuus sijaishuoltoon on päättynyt, osa nuorista on menettänyt luottamuksen siinä määrin, ettei jälkihuolto ole kuulostanut houkuttelevalta vaihtoehdolta.
Vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto toi lakialoitteen sijaishuollon ikärajan nostamisesta 21 vuodesta 25 vuoteen eduskuntaan, ja sai sen äskettäin läpi. Hän oli tarttunut lastensuojelujärjestöjen kannanottoon, jossa asiaa esiteltiin. Kun nuorella on mahdollisuus saada jälkihuollon tarjoamia palveluja ja tukea pidemmän aikaa, yhä useampi pääsee kiinni itsenäisen elämän alkuun. Mutta pelkkä oikeus jälkihuoltoon ei riitä. Kuten olemme aikaisemmissa blogikirjoituksissa todenneet, lastensuojelun ongelmat eivät useinkaan ole laissa tai kirjatuissa käytännöissä. Hyvätkin mahdollisuudet tai tavoitteet jäävät merkityksettömiksi, ellei niitä aktiivisesti toteuteta työssä. Laadukas nuoren tarpeista käsin lähtevä sijaishuollon puitteissa tehtävä työ on myös ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä. Niiden nuorten osalta, joilla sijoitus on ollut onnistunut ja omat sosiaaliset verkostot, elämänhallinnan taidot ja tulevaisuuden suunnitelmat ovat selkeät, on hyvät mahdollisuudet rakentaa omannäköinen elämä. Jälkihuolto voi heidän osaltaan olla merkityksellinen samalla tavalla kuin kenelle tahansa nuorelle. On turvallisempaa kokeilla omia kykyjään, kun tietää että on olemassa turvaverkko johon tukeutua. Ylisukupolvisen huono-osaisuuden mekanismeja on tutkittu paljon ja sijoitettuina kasvaneiden nuorten riski esimerkiksi sairastua mielenterveysongelmiin, joutua taloudellisiin vaikeuksiin tai sijoittua huonosti työ-ja opiskeluelämässä on kohonnut. Kun nuori itse aikanaan tulee vanhemmaksi, on hänen lastensa etu että mahdollisuudet riittävän hyvään elämään on suotu edelliselle sukupolvelle.
Jälkihuolto on jatkumoa aikaisemmalle lastensuojelutyölle. Ei riitä että viimeisessä vaiheessa herätään paikkailemaan aikaisempia virheitä, työtä täytyy tehdä läpi koko prosessin lapsen etu edellä. Jo vastaanottokodissa, missä usean nuoren lastensuojelupolku on alkanut, tulee lapselle luoda tunne että hän on tärkeä, arvokas ja turvassa. Vaikka saman aikuisen ei ole mahdollista kulkea lapsen kanssa koko polkua yhdessä, voi hän silti toimia lapsen siirtymistä edesauttavalla tavalla. Jotta tämä toteutuisi, tulisi mielestäni kiinnittää entistä enemmän huomiota työn puitteisiin ja omiin vaikutusmahdollisuuksiin. Moni ammattilainen väsyy välittämiseen, kun resurssit sanelevat työn laadun. Ei ole aikaa luoda toimivaa vuorovaikutussuhdetta, omat huolet työtä hankaloittavista tekijöistä ohitetaan päättävässä portaassa ja tuettavien lasten ja nuorten määrä, sekä heidän tarpeidensa vaativuus ylittää oman kantokyvyn jatkuvasti. Lastensuojelutyöhön tuskin suunnataan helpon tienestin perässä. Monella on vahva motivaatio vaikuttaa positiivisesti lasten ja nuorten elämänpolkuun.
Nyt tarvitaan myös vahvaa halua vaikuttaa systeemiin. Lastensuojelun nuoret kokemusasiantuntijat näyttävät toivoa luovaa esimerkkiä siitä, miten on mahdollista muuttaa asioita, kun toimitaan yhdessä tavoitteellisesti. He vaikuttavat omilla kokemuksillaan niin vertaistuen muodossa, kuin yhteiskunnallisestikin sekä antavat arvokasta tietoa ammattilaisille ja opiskelijoille mikä työtapa toimii ja mikä ei. Lastensuojelun ammattilaiset ovat vastuussa lasten ja nuorten osallisuuden toteutumisessa niin arjessa kuin pitkällä tähtäimellä. Jo opiskeluaikana kannattaa miettiä miten omaa työtään alkaa tekemään. Onko valmis myöntymään mihin tahansa, vaikka se tarkoittaisi että joutuu työskentelemään epäeettisissä ja jopa laittomissa olosuhteissa. Vai kannattaisiko pyrkiä siihen että voimia riittää itsensä, työkavereiden ja lasten välittämiseen? Sillä se on kuitenkin se vaikuttavin työmenetelmä.
-MH-
Blogitekstin taustamateriaaleja ja lisätietoa uteliaille:
https://osallisuudenaika.fi/blogi/2019/4/1/mik-jlkihuollon-sossu
https://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2528049
https://thl.fi/fi/web/lastensuojelun-kasikirja/tyoprosessi/lastensuojelun-laatusuositus
Jälleen kerran: kiitos. Blogianne on ollut ilo lukea. Olette saaneet minutkin syventymään tämän tärkeän aiheen äärelle useamman kerran kirjoituksillanne.
Teidän kaltaisianne, asioita monesta näkökulmasta pohtivia, mutta sen tärkeimmän eli nuoren itsensä muistavia työntekijöitä lastensuojelu tarvitsee.
Kaunis kiitos Kaisa, tämä on ollut myös meille mielenkiintoinen matka ja antanut paljon työhön jo nyt ja tulevaisuudessa. Hienoa että olet ollut mukana!
Kiitos hyvästä kirjoituksesta!
Jälkihuolto on myös mielestäni todella iso ja tärkeä osa lastensuojelua. Jälkihuolto saa myös yleensä liian vähän julkisuutta ja kiitosta. Kaikki työ ja huolenpito menee hukkaan, jos nuorelle annetaan vain lämmintä kättä ja kiitos hei täysi-ikäistymisen jälkeen. Tämä ikärajan nosto on hieno saavutus ja uskon, että sillä tulee olemaan merkittävä vaikutus monen lastensuojelun piirissä olleen nuoren aikuisen elämään.
Hienoa, että tekstissä avattiin myös laitosten erilaisia toimintatapoja, ja niiden vaikutuksia nuorten itsenäistymisen onnistumiseen. Juuri niinhän asian kuuluisi olla, että lapset ja nuoret saisivat sijoituksessa tärkeän huolenpidon ja perustarpeiden täyttämisen lisäksi ohjausta ja neuvontaa myös tulevaisuuden kannalta.
Inspiroiva teksti lastensuojelussa työskentelyn kannalta ja kirjoituksesta päätellen vahva tahtotila toimia, auttaa ja tehdä työtä taidolla ja tunteella on syttynyt myös kirjoittajan omalla kohdalla.
Pidetään huolta itsestämme, niin jaksamme pitää huolta myös muista!
Kiitos kommentistasi, hyvä huomio tuo työn hukkaan heittäminen- kannattaa todellakin tehdä loppuun asti sydämellä, ammattitaidolla ja vahvalla tahtotilalla. Siitä pääsee nauttimaan asiakkaan lisäksi työkaverit ja itsekin. Toivottavasti pääseen sellaisten rautaisten välittämisen ammattilaisten joukkoon joskus tulevaisuudessa.