Sos.tt:n uutisia: Yli puolet liian vähän on liian vähän

“Mun sijoitus kodin ulkopuolelle maksoi yhteiskunnalle 300 000 €. Minä eikä mun perhe saanut sitä apua ja tukea mitä tarvittiin, koska oireileva nuori siirrettiin vaan kotoa pois, säilöön. Sillä 300 000 € olisi saanut maksettua mun ja monen muunkin terapian vuosiksi ja rahaa ois jäänyt auttaa kotona asuvia sisaruksia ja vanhempia. Kun täytin 18-vuotta, perheen tilanne oli yhä sama, ellei pahempi. Mun kohdalla ois riittäny et sossuilla ois ollut aikaa selvittää, mistä mun oireilu johtuu ja tarjota mulle oikeanlaista apua, sen sijaan et ne oireet yritettiin hoitaa pois näkyvistä. Ei mun terapian tarve hävinnyt mihinkään siellä laitoksessa.” -Osallisuuden aika ry:n nuori

Jos olisi ollut aikaa. Sosiaalityöntekijällä on merkittävä rooli lastensuojelun lasten osallisuuden toteutumisessa. Hän vastaa viime kädessä lapsen edun toteutumisesta. Hän vaan ei millään voi turvata lapsen etua ilman lapsen osallisuutta – jos hän ei tunne lasta. Lain edellyttämä lapsen kuuleminen ja mielipiteen selvittäminen vie enemmän aikaa, kuin asiakirjoihin kirjattava lausunto kestää, koska ennen kuin todellinen mielipide tulee ilmoille, on oltava olemassa molemminpuolinen ymmärrys tilanteesta, luottamus ja vuorovaikutteinen suhde. Ne eivät synny ihan hetkessä eikä ainakaan palaveriasetelmassa aikuisten pöydässä. Tästä syystä laki velvoittaa sosiaalityöntekijää tapaamaan lasta henkilökohtaisesti riittävän usein (Lsl 29 §). Käytäntö, jota on viime aikoina tutkittu ilahduttavan paljon, osoittaa kuitenkin, että edes tulkinnanvarainen ”riittävän usein” ei toteudu edes välttävän usein.

Lastensuojelun keskusliiton ja Talentian toteuttaman tutkimuksen perusteella yli puolet lastensuojelun sosiaalityöntekijöistä arvioi käyttävänsä työajastaan alle 10 % lasten tapaamiseen. Tarkempi tarkastelu paljastaa, että sijaishuollossa olevien lasten tapaaminen on vielä oleellisesti vähäisempää – lapsi ikään kuin unohtuu sijaishuoltoon, kun asiakasprosessin kannalta kiireellisemmät ja määräaikaan sidotut palvelutarpeenarvioinnit vievät jo ennestään niukat mahdollisuudet tavata lapsia. Tämä on ongelmallista myös sijaishuollon laadun valvonnan kannalta, koska sosiaalityöntekijällä ajatellaan olevan merkittävä rooli lapsen kasvuolosuhteiden ja oikeuksien toteutumisen valvojana. Tuore THL:n selvitys sijaishuollossa kertoo, että vain harva lapsista ja nuorista muisti tavanneensa sosiaalityöntekijää kahden kesken ja silloinkin lyhyesti asiakassuunnitelman tarkistamisen yhteydessä. Lapsilla ja nuorilla ei normaalisti ole sosiaalityöntekijänsä yhteystietoja, ja mikä huolestuttavinta, monet eivät edes tiedä, kuka hänen sosiaalityöntekijänsä on.

“Kerran kysyin: ootko sä mun sossu? Hän vastasi: en mä tiedä. Muistin, että hänen nimensä luki mun papereissa, mut sillä oli jo kiire jonkun toisen neuvotteluun.”

“Seitsemän vuoden aikana mulla on ollut ehkä 10 eri sosiaalityöntekijää. En tiedä, oonko tavannut heidät kaikki, en muista heidän nimiään.”

“Kahdeksan vuoden aikana mulla on ollut seitsemän eri sosiaalityöntekijää. Oletan, että oon tavannut heidät kaikki.”
“Mulla ei ole koskaan ollut sellaista oloa, että sossu tietäisi musta muuta kuin nimen ja sotun.”

     -Osallisuuden aika ry:n nuoret

THL:n selvityksessä todetaan, että sosiaalityöntekijä näyttäytyy lapselle varsin etäisenä henkilönä ja varsin kaukana arjesta – ihmisenä, jota tavataan asiakassuunnitelmapalavereissa kerran tai kaksi vuodessa. ”Haastattelujen perusteella herää epäily, etteivät lapset ja nuoret tunnista sosiaalityöntekijän merkitystä oman hyvinvointinsa ja etunsa vaalijoina, lapsen asialla olevana.” Miksi siis kertoa miltä tuntuu? Mitä sitten, jos ei kerro?

“Mun neuvottelut alkoi aina ensin ilman mua. Odotin oven ulkopuolella et mut kutsutaan sisään. Ilman, että tiesin, mitä aikuiset on puhunu sitä ennen, näin vaan hermostuneet vanhemmat pöydän ääressä. Miten mä siinä voin sanoa kaikille, et kotona ahdisti olla ja siellä oli turvatonta, koska en halunnu et niitä kotilomia kielletään multa kokonaan. Niistä ois pitäny voida puhua etukäteen, koska siellä mä sanon vaan et joo, hyvin ne meni.”  – Osallisuuden aika ry:n nuoret

”Sosiaalityöntekijällä pitää olla aikaa jokaisen meidän lapsen ja nuoren kohdalla tavata henkilökohtaisesti ja käydä tilanteesta tehtyjä virallisia kirjauksia läpi. Aikaa varmistaa, onko työntekijä ymmärtänyt oikein, mitä nuori on kertonut. Aikaa tarjota nuorelle mahdollisuus korjata asiavirheitä ja lisätä teksteihin hänen oma mielipiteensä. Työntekijällä pitää olla aikaa perustella päätökset, joita hän tekee ennen isoa neuvottelua. Meillä nuorilla pitää olla mahdollisuus käsitellä tapaamisilla esiin tulleita asioita työntekijän kanssa ja meidän tunteille ja pettymyksille pitää antaa aikaa. Sosiaalityötä ei voi olla ilman ihmissuhdetta ja ihmissuhdetta ei voi olla ilman molemminpuolista tutustumista toiseen.” – Osallisuuden aika ry

”Joo. Sillon se on hyvä. Ja sillon mä uskallan puhuu sille, ku mä luotan siihen, ku mä tunnen sen ihmisen. Mut jos mä en tunne sitä, se ei kerro mulle enempää ku sen etunimen, ja sukunimen, ni emmä haluu kertoo sillon sille enempää, ku mun etunimen ja sukunimen.” – THL:n haastattelu selvityksessä

Aikaa. Eihän ne sosiaalityöntekijät piruuttansa aikaansa pimitä. Aikaa vaan ei ole. Asiakasmäärät vaihtelevat rajusti kunnittain, ja etenkin pienissä kunnissa ollaan mahdottoman tehtävän edessä: asiakkaita voi olla jopa 100 yhtä sosiaalityöntekijää kohti. STM:n selvityksessä Aulikki Kananoja näkee, että voidakseen tehdä työnsä hyvin, lastensuojelussa tulisi olla 5-25 asiakasta sosiaalityöntekijää kohti.

”Kun yhdellä sosiaalityöntekijällä on asiakkaana 50 lasta, hänen aikansa on riitettävä tapaamaan myös muuta perhettä ja lähipiiriä. 50 lasta tarkoittaa myös 50 isää, 50 äitiä, 50 sisarusta, monta isovanhempaa, tätiä, enoa ja muita sukulaisia, lapselle läheisiä kavereita ja tuttavia. Sosiaalityöntekijällä on myös hallittavana 50 lapsen viranomaisverkostot, koulut, päiväkodit, neuvolat ja muut terveydenhuollon kontaktit.” -Osallisuuden aika ry

Lisäisin listaan vielä kaikkein eniten aikaa vievän työn osan – paperityön. Se, että sossu ei voi tehdä työtään hyvin, aiheuttaa paitsi lapsen elämän kannalta kohtalokkaita päätöksiä, myös työntekijän uupumisen, työpaikan vaihtamisen, työvoimapulan ja jälleen katkeavat asiakassuhteet. Aikaa tarvitaan kaikissa prosessin vaiheissa. Aika maksaa, mutta toisaalta sen puute maksaa enemmän: kun aikaa ei ole, perheiden tilanteet kriisiytyvät ja ainoaksi vaihtoehdoksi jää kallis sijaishuolto. Ajanpuute ei ole toki ainoa lasten osallisuutta estävä tekijä lastensuojelussa – myös lujaan piintyneet aikuiskeskeiset työtavat ja asenteet vaikuttavat siihen, eikä ajan lisääminen tapaamisia varten lämmitä, jos lasta ei osata kuulla. Jostain on kuitenkin aloitettava, ja mahdollistamalla inhimilliset työolosuhteet ja -kuorman, mahdollistamme myös sen, että sosiaalityöntekijät pystyvät kehittämään työtään. Kehitystyötä ei voida tehdä ilman sosiaalityöntekijöitä, mutta tällä hetkellä siihen ei ole aikaa.

Lastensuojelun katastrofaalinen tilanne ei tule yllätyksenä kenellekään, joka on ollut tekemisissä sen kanssa vuosikymmeniin. Vuonna 2017 sosiaalityöntekijät keräsivät parissa päivässä yli 1000 nimeä avunhuutoonsa ja toimittivat sen päättäjille. Asianlaidan selvittämisen tarvetta alettiinkin selvittämään ja selvityskin saatiin lopulta valmiiksi. Selvisi, että kyllä, asiakkaita on lastensuojelun sosiaalityöntekijöillä aivan liian paljon. Josko seuraavalla hallituskaudella päästäisiin jo tekemään asialle jotain? Tämä on se kohta, johon me kaikki voimme vaikuttaa. Tästä linkistä voit tarkistaa ketkä ehdokkaista ovat sitoutuneet edistämään lasten hyvinvointia: mm. selvittämään päätösten lapsivaikutuksia ja turvaamaan lastensuojelun resursseja ja laatua. Aloitetaan me vaikka siitä.

Sosiaali- ja terveysministeriön tilaamassa selvityksessä ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja esittää, että lastensuojelun asiakasmitoitus lähivuosille olisi maksimissaan 25 asiakasta/sosiaalityöntekijä. Mitenkähän se saataisiin kirjattua lakiin?

-UK

Lue myös:

Osallisuuden aika ry:n nuorten kokemusasiantuntijoiden kannanotto lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärän säätämisestä laillaS

Lastensuojelun keskusliitto: Työntekijöiden työkuorman vähentäminen kiireellisin muutostarve lastensuojelussa

Talentia perää asiakasmitoitusta lakiin

11 kommenttia artikkeliin ”Sos.tt:n uutisia: Yli puolet liian vähän on liian vähän”

  1. Erittäin hyvä teksti niin nuoren/asiakkaan näkökulmasta kuin työntekijänkin. Muistan kuulleeni samankaltaisen kommentin sos-lapsikylän nuorilta kuin tekstissäsikin esiintyvä nuori oli sanonut; jos työntekijä ei kerro itsestään muuta kuin nimen, ei nuorikaan halua kertoa itsestään sen enempää. Tuo kommentti on herättävä ja saa pohtimaan, kuinka tärkeää on muistaa kaikessa sosiaalityössä ajatella tilanne aina myös asiakkaan näkökulmasta.
    Näin vaalien alla linkkisi, josta näkee lasten etuja ajavien ehdokkaiden nimet oli erittäin hyödyllinen ja oli hienoa huomata niin monen ehdokkaan nimi listassa.

    1. Kiitos T.R. kommentistasi. Tärkeä huomio, että nämä kysymykset ovat täysin yleistettävissä kaikkeen sosiaalityöhön – ei ainoastaan lastensuojeluun. Ajattelen, että tuo työntekijän itsestään antaminen liittyy ajan puutteen lisäksi vahvasti myös ajatukseen ammatillisuudesta. Onko työntekijän sopivaa kertoa itsestään muutakin kuin nimi ja toimenkuva? Toki on ymmärrettävää, että oman jaksamisen kannalta on tärkeää miettiä tarkkaan yksityisyytensä rajat asiakassuhteissa, mutta eiköhän jokaiselta kuitenkin liikene jotain likoon laitettavaa asiakassuhteen vuorovaikutuksellisuuden edistämiseksi, jos se nähdään tärkeäksi.

      Ilahduin itsekin ehdokaslistan pituudesta. Toivotaan, että ehdokkaat muistavat, mihin nimensä ovat laittaneet – myös valituksi tultuaan. Lastensuojelun keskusliitto todennäköisesti säännöllisesti virkistää muistia, ja ainakin näin voimme vaatia lasten huomioimista tarpeen tullen. -UK

  2. Kiitos U. Aina yhtä pysäyttävää lukea nuorten suoria lainauksia elävästä elämästä ja lastensuojelun tilasta. Siihen vielä nuo muut tiedot koristeina päälle ja kakku on valmis. Ei tullut hyvä kakku tällä(kään) kertaa…kunpa lakimuutos saataisiin aikaiseksi pian tuon mitoituksen suhteen. Ei tarvitsisi taistella nuoren oikeuksistaan työntekijään tai työntekijän oikeudestaan tehdä työtä ilman jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta.

    1. Kiitos Kaisa. Tuota ensikäden kokemusten kuulemisen vaikutusta olemme myös taivastelleet ryhmässämme. Mietittiin, että se tuntuu menevän aivoissa ihan eri kohtaan, kun jos saman asian kuulee tai lukee kolmannen osapuolen työstämänä. Tähän varmasti kokemusasiantuntijoiden käyttäminen perustuukin! Aiheesta on tuloillaan vielä omakin kirjoitus, joten pysytellään langoilla. 🙂 – UK

  3. Kiitos hyvin kirjoitetusta ja ajankohtaisesta aiheesta. Itse pääsin omaa blogitekstiä varten haastattelemaan lastensuojelussa toimivaa sosiaalityöntekijää ja puhuimme juurikin tuosta luottamuksellisesta suhteesta nuoriin. Hänellä oli paljon hyviä ajatuksia ja tavoitteita sen suhteen, että nuorten kanssa päästäisiin keskustelemaan asioista avoimesti ja heidät otetaan huomioon. Mutta hän joutui myös myöntämään tämän lastensuojelun ison ongelman, ajanpuutteen. Aikaa ei ole riittävästi asiakkaiden kohtaamiseen, paperityötä on paljon ja asiakasmäärät suuria. Onneksi on kuitenkin myös niitä lastensuojelun työntekijöitä, joilla on tavoitteena kuunnella nuoria ja ajaa heidän etuaan.
    S.P

    1. Kiitos S.P. kommentistasi. Haluaisitko linkata blogitekstisi tähän ketjuun, niin saadaan sosiaalityöntekijänkin autenttinen ääni keskusteluumme? Hienoa kuulla lastensuojelutyön onnistumisista – epäkohdat kun tuppaa nousemaan keskusteluissa useammin esille. Positiivisilla kokemuksilla on kuitenkin kehitystyössä tärkeä rooli! -UK

  4. ”Sijaishuollossa lapsi ikään kuin unohtuu”, olipa surullista luettavaa. Suomen lainsäädäntö, höystettynä vielä Lapsen oikeuksien sopimuksella on todella vakuuttavaa luettavaa ja voisi luulla, että lapsen etu, mielipide ja osallisuus olisi todellakin turvattu. Mutta ei ole.
    Lastensuojeluun on saatava lisää henkilökuntaa. Tekstin luettuani mietin, että sosiaalialan opiskelijoiden pitäisi liittoutua yhteen ja yhteiskunnallisen sekä paikallisen vaikuttamisen kautta alkaa peräänkuuluttamaan lisäresursseja lastensuojeluun!
    Äärettömän tärkeä aihe, herätti tunteita!

  5. Osuit naulan kantaan: lainsäädännön ja todellisuuden välinen ristiriita on hämmentävän suuri. Toisaalta, isot laivat kääntyy hitaasti, joten saatammehan olla jo hyvinkin matkalla perille. Se että osallisuus mahdollistetaan lailla on kuitenkin edellytys kaikelle muulle.

    Tuosta mainitsemastasi yhdessä vaikuttamisesta tuli mieleeni, että mm. Talentia ajaa asiakasmitoitusta lakiin. Myös uraverkostot ovat ketteriä ja tehokkaita väyliä, jos aktiivisuutta riittää. Mainitsemani sosiaalityöntekijöiden avunhuuto saikin alkunsa sellaisesta. Sosionomeilla on myös oma uraverkosto facessa. Kannattaa tutustua!

  6. Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Kirjoitus oli hyvin ajatuksia herättävä. Vaikka Suomen lainsäädäntö on hyvällä tasolla, on niiden toteutus toisenlaista. Lainsäädännössä painotetaan lapsen osallistamista ja lapsen mielipiteiden kuuntelemista. Lapsen etu tulisi olla kaikessa päätöksenteossa etusijalla. Mitä voitaisiin tehdä asioiden parantamiseksi?
    Lastensuojeluun on saatava lisää henkilökuntaa ja toisaalta myös saada vaikutettua lastensuojelun epäkohtiin yhteiskunnallisesti. Olit tuonut kivasti esille myös positiivisia kokemuksia lastensuojelusta, niiden pohjalta on hyvä muokata toimintaa.

  7. Kiitos kommentistasi, Aurinkoinen! Pidän ratkaisukeskeisestä ajattelustasi. Lisäresurssien saaminen vaatii mielestäni ennen kaikkea arvojen muuttumista. Sosiaalihuollon investoinneista on vaikea laskea milloin ja miten ne maksavat itsensä takaisin, ja humanisteille tuntuu käsittämättömältä, että asiaa pitää edes perustella. Omasta mielestänikin perusteluiksi pitäisi riittää, että nykyiset resurssit eivät riitä edes lain noudattamiseen. -UK

Vastaa käyttäjälle kkukmh Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *