Yksilön oikeus, yhteisön etu.

Osallisuuden käsitettä voi lähestyä pohtimalla sen kääntöpuolta, osattomuutta. Ihmisen hyvinvointi koostuu monenlaisista elementeistä, osaan voi yksilö vaikuttaa ja osaan hänellä ei ole suoraa valtaa. Minne ja minkälaiseen perheeseen synnymme on ensimmäinen arvonta, mihin osallistumme. Olemmeko toivottu jäsen tasapainoiseen perheeseen vai lisärasite jo valmiiksi kuormittuneeseen tilanteeseen, vaikuttaa siihen minkälaisen hoivan saamme ja miten se alkaa muokata tarinaa itsestämme. Ei ole yhdentekevää onko materiaaliset resurssit riittävät vai joutuuko henkisen ja fyysisen potentiaalinsa keskittämään selviytymiseen, kukoistamisen sijaan.  Ja koko ajan olemme vuorovaikutuksessa ympäröivien ihmisten ja todellisuuden kanssa- Uskallanko viitata? Jos uskallan, saanko puheenvuoron luokassa kun viittaan? Jos saan puheenvuoron, saanko puhua loppuun? Jos saan puhua loppuun, toimiiko se dialogin aloittajana- vai vaihtuuko puheenaihe lennosta?

Osallistuimme tiistaina 5.2. Runebergin päivänä Osallisuuden aika ry:n järjestämään keskustelutilaisuuteen. Osallisuuden aika toimii lastensuojelun nykyisten ja entisten asiakkaiden äänen kannattajana ja yhteiskunnallisena vaikuttajana. Tilaisuutta veti kokemusasiantuntijat ja paikalla oli sekä lastensuojelun työntekijöitä, asiakkaita että poliitikkoja. Yksi kokemusasiantuntijoilta tulleista viesteistä oli, että lastensuojelun asiakkaita ei kuunnella, tai kuunnellaan muodollisesti- eli puheenvuoron jälkeen ammattilaiset jatkavat aikaisemman suunnitelman mukaan, ilman että puheenvuoro olisi siihen millään tavalla vaikuttanut. Usein heitä ei ole informoitu oikeuksistaan tai kanavista, mitä kautta väärinkohtelusta voi valittaa. Ongelmana ei ole niinkään lakien ja säädösten riittämättömyys, vaan niiden käytäntöön vieminen takkuaa.

 Keskustelutilaisuuden alustukseksi oli rakennettu Osallisuuden ajan kehittäjäryhmässä fiktiivinen Esa-hahmo, jonka elämänkaari käytiin läpi sisältäen seikat, jotka olivat edesauttaneet tai vastaavasti heikentäneet hänen tilannettaan. Tarina oli koonti kollektiivisista kokemuksista lastensuojelun asiakkuudesta. Rakenteellisista seikoista nousi esiin kokemus sosiaalityöntekijöiden etäisyydestä, heitä ei tavata riittävän usein ja vaihtuvuus estää kunnollisen tutustumisen puolin ja toisin. Nuoria ei välttämättä kannusteta tavoittelemaan korkealle koulutuksessa, vaan ohjataan tyytymään omia tavoitteita vastaamattomiin uriin. Psykologisista tekijöistä jäi mieleen lastensuojelun asiakkuuden stigma. Eräs kokemusasiantuntijoista kertoi, miten hänen ystävänsä vanhemmat olivat edellisenä päivänä pitäneet häntä esimerkillisenä roolimallina lapselleen, ja lasu-asiakkuuden selvittyä seuraavana päivänä kieltäneet kanssakäymisen. Arjen käytännöistä laitoksissa puhututti esimerkiksi kirjaamisen käytännöt- siirtyykö tieto eteenpäin niin että lapsi tai nuori kykenee siitä itsensä tunnistamaan? Esan tarinasta ja kokemusasiantuntijoiden kertomuksista piirtyi esiin esterata, jossa muurit ponnahtavat esiin yllättäen, lenkkarit hajoavat jalkoihin ja kanssajuoksijat tönivät radalta ojaan. Mutta löytyi sieltä vedentarjoajiakin. Eräs kokemusasiantuntijoista kuvaili kolme osallisuuden edellytystä: kuuleminen, kohtaaminen ja kommunikointi. Näillä taidoilla varustetut ammattilaiset olivat vaikuttaneet monen nuoren kehityskulkuun positiivisella tavalla.

Miksi on niin yleistä, että heikommassa asemassa olevaa ei kuunnella? Onko taustalla ajatus että asiantuntija, aikuinen tai valtaapitävä tietää parhaiten, puuttuuko kuuntelevat korvat vai pelottaako oman vaikutusvallan jakaminen? On aikuisten vastuulla, että lapsen ääni tulee kuuluviin. Jos asioita käsitellään vain aikuisen näkökulmasta, ilman ymmärrystä lapsen ikätasoisesta ja yksilöllisistä tarpeista, voidaan jäädä kepin ja porkkanan kierteeseen, missä aito kehittyminen täyteen potentiaaliin estyy. Lapsilähtöinen lähestyminen vaatii kykyä mentalisaatioon, omien ja toisten mielensisältöjen tutkimista ja yhteyksien sekä merkityksien tunnistamista. Yksilöiden välisessä vuorovaikutuksessa päästään suoraan yhteyteen, mutta miten palvelujärjestelmä pystyy ottamaan huomioon lasten tarpeet, heidän näkökulmastaan käsin? Ja onko eri toimijoilla edes sama lapsikäsitys? The Alliance for Childhood European Network Group (2017) -organisaatiossa on pohdittu lapsikäsitystä, johon on otettu mukaan elementtejä lapsen ja lapsuuden tutkimuksista, kasvatusfilosofisista suuntauksista ja YK:n ihmis- ja lastenoikeuksien sopimuksista.  Siinä tunnistetaan muun muassa yksilöiden erot, lapsen osallisuus aktiivisena toimijana ja tarve kasvun tuelle. Ideana ei ole vain parantaa lasten olosuhteita tässä hetkessä, vaan kasvattaa kansalaisia, joilla on kyky ja usko ympäristöönsä vaikuttamiseen. Ja mikä olisi siihen parempi keino kuin heti alusta asti antaa viesti: Sinut nähdään, sinulla on merkitys, sinä voit vaikuttaa! Välittämisen viesti ja arvokkuuden kokemus voi kantaa lapsen elämässä aikuisuuteen ja hänen on helpompi ottaa vastuuta ja oma paikkansa maailmassa.

 Lastensuojelussa lapsen etu, oikeudet ja osallisuus ovat keskiössä painottuen ensisijaisesti avohuollon tukitoimina tarjottuihin vapaaehtoisiin toimintamalleihin. Sijoitus lastensuojelulaitokseen on äärimmäinen keino, mikä otetaan käyttöön vasta viimeisenä vaihtoehtona. Lasta ja myös hänen vanhempiaan sekä läheisiään tulee kuulla, ja lastensuojelua toteutettaessa lapsen mielipiteet on otettava huomioon. Eri osapuolilla voi olla hyvinkin erilaiset näkemykset mikä on lapsen edun mukaista, ja kokemus osattomuudesta ei ole harvinaista.

Olennaista osallisuudessa ei ole kaikkien toiveiden toteuttaminen, vaan niiden kuuleminen ja perusteltu huomioonottaminen, sekä asioiden läpikäynti niin että puhutaan samoista asioista. Yhteisen ymmärryksen luominen ei ole pikkujuttu kun halutaan kommunikoida, oikean ympäristön tai tavan etsiminen aktiivisesti antaa positiivisen viestin samalla puolella olemisesta. Että ammattilainen on aidosti kiinnostunut kuulemaan. Lapselle tärkeää voi olla hänen lempilelunsa huomioiminen tai mahdollisuus valita missä tuolissa istuu. Avoimilla kysymyksillä ja sanattoman viestinnän johdonmukaisuudella suhteessa asiaan, rakennetaan tilaa lapsen omalle viestille. Joskus se voi olla aivan joku muu, mitä aikuinen on ollut valmis vastaanottamaan. Parhaimmillaan aito osallisuuden kokemus voi tuottaa parempia tuloksia kuin on odotettu.

Osallisuus liittyy moneen eri elämän osa-alueeseen, joihin voidaan vaikuttaa yhteiskunnallisilla päätöksillä. Erilaisten koulutusmahdollisuuksien ja asumismuotojen tukeminen, työelämän kehittäminen myös ihmisten hyvinvointi huomioiden, perheiden palvelujen ja tuen saatavuus sekä vähemmistöjen tarpeet huomioiva järjestelmä kehittävät yhteiskunnassamme monimuotoisuutta ja tasa-arvoa. Näihin osalliseksi pääseminen ei ole mahdollista, jos emme tarkastele yhteiskuntamme arvomaailmaa. Haluammeko että kaikki pysyvät kelkassa, vai jätämmekö hitaammat hankeen jäätymään?  Osallisuus ehkäisee eriarvoistumista, lisää luottamusta kansalaisten kesken ja vähentää yhteiskunnallisia turvattomuutta tuottavia ilmiöitä. Ja se on meidän kaikkien etu.

-MH-

Lähteenä blogissa käytetty seuraavia sivuja, joista voi lukea aiheesta enemmän:

Lapsikäsityksestä: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/136124/URN_ISBN_978-952-343-086-0.pdf?sequence=1

Osallisuudesta:https://thl.fi/fi/web/hyvinvointi-ja-terveyserot/eriarvoisuus/hyvinvointi/osallisuus

Lasten osallisuudesta: https://thl.fi/fi/web/lastensuojelun-kasikirja/tyoprosessi/lasten-osallisuus

Osallisuuden aika ry: https://osallisuudenaika.fi/ , näille sivuille on tulossa taltiointi 5.2.2019 pidetystä lastensuojelun keskustelutilaisuudesta.

3 thoughts on “Yksilön oikeus, yhteisön etu.”

  1. Hyvää pohdintaa lapsen osallisuudesta ja siitä huomioidaanko sitä. Se on erittäin tärkeässä roolissa, silloin kun ollaan lastensuojelullisten asioiden äärellä, kuinka lapsi voi vaikuttaa tai saako mahdollisuuden vaikuttaa häntä koskeviin asioihin? Ja kuinka välittävä ja kuunteleva aikuinen voi antaa niitä kokemuksia, jotka auttavat lasta eteenpäin :).

    1. Kiitos Jenni kommentistasi, myös varhaiskasvatuksen ammattilaisilla on tärkeä rooli lapsen osallisuuden tukijana. Parhaimmillaan lapsi löytää päiväkodissa oman äänensä ja miten sitä käytetään. Varsinkin suurissa lapsiryhmissä tämä käy varsin konkreettisesti ilmi 😉

  2. Mielenkiintoista pohdintaa osallisuudesta. Mietin tuota miten lasten ja nuorten osallisuus ja vaikutusmahdollisuus jää usein niin vähäiseksi. Erityisesti tuo ”Nuoria ei välttämättä kannusteta tavoittelemaan korkealle koulutuksessa, vaan ohjataan tyytymään omia tavoitteita vastaamattomiin uriin.” järkyttää, sillä ammattilaisia koskettavassa Sosiaalihuoltolaissa sanellaan, että ammattilaisten tehtävänä on myös tukea asiakasta saamaan omia toivomuksia, taipumuksia ja muita valmiuksia vastaavaa koulutusta, väylää työelämään sekä mahdollisuuden osallistua osallisuutta edistävään toimintaan. (Oikeusministeriö 2014: Sosiaalihuoltolaki https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20141301.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *