Osallisuus

Olemme kolme toisen vuoden sosionomiopiskelijaa. Opintojaksoomme kuuluu blogin pitäminen sosiaalialan aihepiiristä, jonka koemme omaksemme. Tarkoituksena on kirjoittaa postauksia vuoroviikoin. Postauksissa käsittelemme aihetta eri näkökulmista, ja pyrimme tutkimaan, pohtimaan ja nostamaan esille valitsemamme aiheen eri teemoja.

Sosiaaliala on meille uusi, sillä olemme jokainen alan vaihtajia. Yhteistä meille on kiinnostus lastensuojelutyötä kohtaan, ja sieltä on hieman kokemusta harjoittelun ja keikkatyön muodossa kertynyt. Vaikka työn keskiössä on lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen, mietimme miten lapsen näkökulma toteutuu hänelle suunnattujen palvelujen suunnittelussa ja toteutuksessa.

Laki määrittelee lapsiksi kaikki alle 18-vuotiaat henkilöt ja heillä on oikeus osallisuuteen kaikissa heitä koskevissa asioissa. Tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi varhaiskasvatuksen suunnitelmat, koulun arviointikeskustelut ja lastensuojelun asiakkaiden hoitoon ja kasvatukseen liittyvät seikat. Blogimme käsittelee erityisesti lasten ja nuorten osallisuutta lastensuojelussa.

Lähdemme projektiin avoimin ja uteliain mielin, toiveenamme saada jonkinlainen kokonaiskuva osallisuudesta käsitteenä, sen toteutumisesta ja tarkoituksesta lastensuojelun prosesseissa ja arjessa. Odotamme mielenkiinnolla tutkimusmatkamme tuloksia,

tervetuloa mukaan!


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *